Lähihoitajasta kampaajaksi – Amanda Taikoff opiskeli uuden ammatin oppisopimuksella

25.2.2022

Nainen kasvomaskissa kädessään ruusu ja tutkintotodistus.

Amanda Taikoff suoritti vuonna 2015 kaksoistutkinnon. Hän sai tuolloin sekä lähihoitajan tutkintotodistuksen, että ylioppilastodistuksen. Työskenneltyään neljä vuotta hoitoalalla, hän palasi Careeriaan ja opiskeli itselleen myös toisen ammatin. Nyt hän on juuri valmistunut hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoon oppisopimuksella ja aloittelee uutta uraansa kampaajana. Haastattelimme hiljattain Tampereelle muuttanutta Amandaa uuden uran kynnyksellä.

Opiskellessaan lähihoitajaksi Amanda Taikoff teki koko ajan opintojensa ohella töitä, ensin keittiöapulaisena vanhainkodissa, sitten hoitoapulaisena. Valmistuttuaan hän sai vakituisen työpaikan alalta ja teki useamman vuoden yövuoroja hoitajana ja työskenteli lopulta kotihoidossa. Keväällä 2019 Amanda aloitti opinnot Careeriassa tavoitteena hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto.
– Viihdyin työssäni hoitajana, mutta halusin jotain ihan muuta välillä. Äitini on ollut kampaaja jo 30 vuotta. Hänkin teki välillä lähihoitajan töitä, mutta palasi sitten kampaamoalalle, jossa toimii yrittäjänä. Kampaajan ammatti oli minulla haaveena jo pienenä tyttönä, ja nyt mielenkiinto alaa kohtaan heräsi uudelleen, Amanda kertoo alanvaihdostaan.

Oppisopimuksella uuteen ammattiin

Amanda on tyytyväinen, että uuden ammatin opiskelu onnistui oppisopimuksella. Nyt hän aloittelee jo uutta uraa reilun puolentoista vuoden opintojen jälkeen uudessa työpaikassa Tampereella.
– En halunnut heittäytyä opiskelemaan täysipäiväisesti, vaan halusin yhdistää opiskelun ja työn. Niinpä puhuin äitini kanssa mahdollisuudesta opiskella oppisopimuksella hänen liikkeessään Hius- ja meikkistudio Tingel Tangelissa Porvoossa. Äiti oli yhteydessä Careeriaan, ja oppisopimukselle näytettiin vihreää valoa. Careeria oli luonteva valinta ja tuttu paikka jo lähihoitajaopintojen ajoilta. Oppisopimuksella tutkinnon suorittaminen sujui normaalia nopeammin. Varasimme kuitenkin riittävästi aikaa, että opinnoissa voi edetä rauhassa ja oppia asiat perusteellisesti. Suoritin kampauskurssin lähiopetuksessa, muuten opiskelin verkossa tai työpaikalla. Verkkokurssien hyvä puoli oli, että asiat sai tehdä omaan tahtiinsa ja mihin aikaa itselle sopi. Oppisopimusopiskelu on itsenäistä, mutta siinä pitää olla motivoitunut ja itse osata kantaa vastuu, olla itseohjautuva, että ymmärtää asiat ja hakee tarvittaessa tietoa. Nyt valmistuin sitten marraskuussa, Amanda hehkuttaa joustavaa alanvaihdostaan.

Oppisopimusta Amanda pitää erinomaisena vaihtoehtona itsensä kehittämiseen ja alan vaihtoon.
– Oppisopimus on hieno mahdollisuus. Se tietenkin edellyttää, että on työpaikka, jossa suorittaa tutkinto. Mahdollisuudesta olisi hyvä tiedottaa vielä enemmän. Oppisopimusopiskelu sopii esimerkiksi silloin, kun ei voi täysin irrottautua työstä opiskelemaan, Amanda suosittelee.

Kokemuksista lähihoitajan työssä hyötyä myös uudessa ammatissa kampaajana

Kuten lähihoitajan työ, myös kampaajan työ on asiakkaiden kohtaamista.
– Kohtasin hoitoalalla paljon erilaisia ihmisiä. Tämän kokemuksen ja lähihoitajaopintojeni taustalla on hyvä jatkaa uudelle alalle. Lähihoitajan ja kampaajan työssä on paljon sellaisia asioita, jotka tukevat toisiaan. Ja kumpikin työ on sellainen, että minne ikinä menen, työ tulee mukanani, Amanda kuvaa ammattejaan.

Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkintoa hän voi suositella kaikille alasta kiinnostuneille.
– Kampaajan työ on luovaa käsityötä, jossa saa toteuttaa itseään ja voi erikoistua monenlaisiin eri asioihin. Ja opettajat olivat hyvin tavoitettavissa myös oppisopimusopiskelijalle. Kaikkia oli helppo lähestyä ja he olivat valmiita auttamaan, jos oli kysyttävää, Amanda kiittelee.

Opinnot takana, edessä vakituinen työpaikka ja muutto Tampereelle

Amanda on juuri hiljattain allekirjoittanut työsopimuksen ja aloittanut työt parturi-kampaamo Hiustalossa Tampereella.
– Oli hienoa työskennellä äidin yrityksessä, mutta nyt on hyvä nähdä myös, miten muut asioita tekevät ja kokeilla kunnolla omia siipiään. Tampereen valitsin, koska minulla on siellä jo valmiiksi kavereita. Sain työpaikan Hiustalosta, isosta ketjusta, jolla on liikkeitä ympäri Suomea. Lähetin Hiustaloon avoimen hakemuksen, ja minulta pyydettiin vielä samana päivänä näyttötyö. Tein parturityön, johon ohjeina oli suorittaa pesu ja leikkaus. Liikkeen esimies tarkkaili sivusta sitä, kuinka työskentelin, mitä välineitä käytin ja millainen lopputuloksesta tuli. Sain näyttötyölläni toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen. Nyt olen ollut töissä viikon ja olen todella tyytyväinen, Amanda iloitsee.

”Katsotaan, minne elämä vie”

Amanda purkaa nyt Tampereella muuttolaatikoita, että pääsee normaalin elämän rytmiin. Ehkä hän jossain vaiheessa taas palaa Careeriaankin…
– Viihdyn hyvin Tampereella. Ajattelin mennä näin muutaman vuoden eteenpäin ja sisäistää tämän ammatin, että saan perustyön selkärankaani ja pystyn toteuttamaan työtä missä vain. Yrittäjyyttä silmällä pitäen merkonomin tutkintokin voisi tulla jossain vaiheessa kysymykseen. Mutta katsotaan nyt, minne elämä vie. Careerialle hatunnosto, kiitos ja tsemppiä, Amanda kiittää lopuksi.