Onnea uusille ammattilaisille!

20.12.2021

Careeriasta valmistutaan tasaisesti ympäri vuoden

Syksyn 2021 aikana valmistuneita juhlittiin Porvoon ja Vantaan toimipisteissämme perjantaina 17.12.2021. Kaiken kaikkiaan ammattiin valmistuneita vuoden 2021 aikana on yli 1 300. Syksyn aikana heistä on valmistunut lähes 500.

Valmistumisen juhlaa Porvoossa

Opiskelua yksilöllisesti oman henkilökohtaisen kehittämissuunnitelman mukaisesti

Jokainen opiskelija etenee ammatillisissa opinnoissaan nykyään oman henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelmansa mukaisesti. Näin kukin myös valmistuu ammattiin omaan tahtiinsa, oman taustansa mukaisesti. Osalla tuo väylä on nopeampi, ja joka lukuvuosi on myös niitä, jotka ahkeroivat kaksoistutkinnon eli suorittavat sekä ammatillisen tutkinnon että ylioppilastutkinnon. Ammatillinen tutkinto antaa jatko-opintokelpoisuuden, ja monet opiskelijat suorittavat myös jatko-opintoihin ammattikorkeakouluun pääsyä nopeuttavia väyläopintoja sekä ns. kurkistuskursseja, joissa ammattikorkeakouluopiskelu tulee tutuksi. Valmistuneiden joukossa on sekä nuoria että aikuisia.

Yhteistyö työelämän kanssa on opintojen aikana tiivistä, ja uusia työelämäyhteistyömuotoja kehitetään jatkuvasti. Oppisopimus on säilyttänyt suosionsa kouluttautumismuotona oppilaitosmuotoisen opiskelun rinnalla. Careerian tämän vuoden tuhannes oppisopimus solmittiin juuri valmistujaisjuhlan kynnyksellä 10.12.2021!

Valmistumisen juhlaa Vantaalla.
“Nyt on hyvä aika valmistua ammattiin”

Careerian johdon terveiset ammattiin valmistuville esitti apulaisrehtori Ulla Posti. Hän toi
puheenvuorossaan esille työpaikkojen etsivän jatkuvasti ammattitaitoisia, osaavia ja motivoituneita tekijöitä. Nyt on siis työntekijän markkinat. Nyt Careeriasta ammattiin valmistuneet ovat opiskelleet monimuotoisesti välillä paikan päällä Careeriassa, välillä etänä ja lisäksi sähköisiä oppimisympäristöjä hyödyntäen. Suuri osa oppimisesta on tapahtunut työpaikoilla, aidoissa työympäristöissä. Työelämän avaintaitoina Ulla Posti korosti kykyä omaksua uutta, soveltaa oppimaansa ja olla avoin uudenlaisille työn
tekemisen tavoille.
– Työelämän muuttuvat vaatimukset ja työnantajien työntekijöiltään edellyttämät taidot haastavat myös jatkuvaan uuden oppimiseen. Yhä harvempi jatkaa samassa ammatissa koko työuraansa. Todennäköisesti myös osa teistä palaa joidenkin vuosien jälkeen jälleen opintojen pariin ehkä syventämään täällä Careeriassa hankittua osaamista tai opiskelemaan kokonaan uuteen ammattiin, Ulla Posti evästi ammattiin valmistuvia jatkuvasta oppimisesta.
– Ja vaikka puuttuisikin joitain tietoja tai taitoja, niin asenne ratkaisee. Rehdillä ja reippaalla asenteella pääsee pitkälle niin töitä hakiessa kuin itse työelämässä, hän kannusti valmistuvia.

”Menkää rohkeasti eteenpäin”

Työelämän terveiset valmistujaistilaisuuteen lähetti Porvoon Mc Donald’sin ravintoloitsija ja yrittäjä Mia Makkonen. Hän kertoi samaistuvansa valmistumispäivän riemun tunteisiin kaikkien nyt valmistuvien kanssa. Hän korosti myös sitä, että mitä enemmän tekee, sitä enemmän on myös mahdollisuuksia päästä etenemään urallaan.
– Olette tänään sellaisessa risteyskohdassa, josta on useampi polku valittavana mihin suuntaan lähteä. Mikä ikinä tuo suunta onkaan, menkää rohkeasti eteenpäin. Elämä kantaa kyllä. Mitä useammin sanoo eteen tuleville asioille kyllä, sitä paremmin eteenpäin kohti seuraavia etappeja, Mia Makkonen kannusti uusia ammattilaisia.