Kohti sosiaalisesti kestävää ammatillista koulutusta – huoltaja- ja opiskelijakyselyt työkaluna 12.2.2024 Careeria on mukana Stadin AO:n koordinoimassa Sosiaalisesti kestävä amis -verkostohankkeessa. Hankkeen muut jäsenet ovat Keuda, Luksia, Omnia ja Varia. Sosiaalisesti kestävä amis -hankkeella on kolme tavoitetta: opiskelijoiden osallistumis- ja vaikuttamistoiminnan vahvistaminen oppilaitosyhteisöjen hyvinvoinnin tukeminen yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon edistämiseksi opiskelijoiden arjenhallintataitojen vahvistaminen Careeria osallistuu tavoitteisiin 1 ja 2. Kysely opiskelijoille turvallisesta oppimisympäristöstä Careeriassa avattiin keväällä 2023 opiskelijoille suunnattu kysely turvallisesta oppimisympäristöstä. Kysely on jatkuvasti auki Wilmassa, ja opiskelijoita muistutetaan kyselystä tasaisin väliajoin. Tavoitteena on saada tietoa siitä, miten mahdollinen kiusaaminen, syrjintä tai häirintä näkyy eri toimipisteissä. Kyselyyn tulevat vastaukset käsitellään eri toimipisteiden yhteisöllisissä hyvinvointiryhmissä (YHR-ryhmät). Joka toimipisteessä on oma YHR-ryhmänsä ja ongelmakohtiin tartutaan toimipistekohtaisesti. Kyselyssä on tähän mennessä noussut esille mm. seuraavia asioita: Opiskelijat toivoivat enemmän ryhmäytymistä myös toisella ja kolmannella vuosiluokalla sekä yhteisiä taukotiloja. Kaikkien ihmisten välinen kunnioitus ja ystävällinen kohtelu koettiin myös tärkeäksi. Turvallinen olo opintojen parissa on kaiken a ja o. Kiusaamisen/häirinnän vastaista työtä tehdään ennen kaikkea ennaltaehkäisevästi ja opiskelijoiden luona käydään näistä asioista keskustelemassa joka lukuvuosi ja lisäksi tarpeen mukaan. Keväällä 2024 opiskelijoille saadaan esiintyjä liittyen toisen ihmisen kohteluun ja hyväksymiseen omana itsenään. Haasteena näissä selvittelyissä on se, etteivät opiskelijat kerro koulun aikuisille mahdollisesta kiusaamisesta. Opiskelijoita kannustetaan asioista kertomiseen ja asioihin puututaan. Huoltajakysely kerran lukukaudessa Careerian opiskelijoiden huoltajille suunnattu kysely käynnistettiin marraskuussa 2023. Toiminta on jatkuvaa ja kysely lähetetään huoltajille kerran lukukaudessa. Seuraava kysely tehdään huhtikuussa 2024. Kyselyn pohjalta saadaan tietoa, miten yhteistyö oppilaitoksen ja huoltajien välillä sujuu, ovatko huoltajat huomanneet kiusaamista, syrjintää tai häirintää ja kuinka huollettavien opinnot etenevät. Lisäksi huoltajilta kysytään, onko heillä ollut mahdollisuus osallistua HOKSin (henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma) suunnitteluun ja onko tarvittaessa saatu tukea. Huoltajia pohditutti etäpäivien määrät. Toivottiin lisää yhteistyötä kodin ja koulun välillä. Lisäksi pohditutti HOKS, joka ei ollut tuttu kolmannekselle vastaajista. Etäpäivistä kyselyssä saatu palaute on huomioitu ja sen pohjalta mietitään erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Yhteydenpitoa koteihin tiivistetään ja mietitään, miten tämä saadaan mahdollisimman toimivaksi ja miten huoltajilla olisi myös helppo lähestyä koulua tarpeen mukaan. Huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö on koululle aina tärkeää ja sitä kautta koululla on mahdollisuus kehittyä ja parantaa omaa toimintaansa. Kyselyn perusteella HOKSista tiedottaminen ja huoltajien osallisuuden lisääminen kaipaa päivitystä. Sähköinen opas huoltajille Kyselyistä saatava tieto on pohjana myös opiskelijoille ja huoltajille laadittavaan sähköiseen oppaaseen, joka julkaistaan Careerian ulkoisilla nettisivuilla syksyllä 2024. Opas sisältää tietoa Careerian arvoista, opiskelijahuollosta, KELAn etuuksista, periaatteet poissaoloista, lukuvuoden aikataulut ja muita tärkeitä asioita. Kiitos hyvästä yhteistyöstä opiskelijoiden ja huoltajien kanssa! Sekä opiskelijoille että huoltajille suunnatun kyselyn tulokset ovat olleet pääosin hyviä. Opiskelijat tunsivat valtaosin ilmapiirin hyvänä ja turvallisena. Myös huoltajista valtaosa oli hyvin tai erittäin tyytyväisiä yhteistyöhön Careerian kanssa. Jatketaan tätä hyvää työtä yhdessä ja tartutaan matalalla kynnyksellä kaikkiin eteen tuleviin haasteisiin. Jos on kysymyksiä tai asioita, jotka pohdituttavat, niin olkaa yhteydessä Anne Lehtiseen, joka vie asioita tarvittaessa eteenpäin. Lisätietoa Sosiaalisesti kestävä amis -hankkeesta: Anne LehtinenYhdenvertaiset toimintatavatanne.lehtinen@careeria.fi040 553 1579 Jaana EkforsProjektipäällikkö, Sosiaalisesti kestävä amis -hankejaana.ekfors@careeria.fi040 072 2437 Margit UrantowkaOpiskelijakuntatoiminta Vantaa ja Herttoniemimargit.urantowka@careeria.fi040 186 7690 Henri IlkkoOpiskelijakuntatoiminta Porvoohenri.ilkko@careeria.fi040 569 5861 Sosiaalisesti kestävä amis Careerian nettisivuilla: Soskeamis – Sosiaalisesti kestävä amis – CareeriaSosiaalisesti kestävä amis -verkostohanke: https://www.thinglink.com/card/1687474062399374307 Jaa artikkeli: Facebookissa LinkedInissa