Tiedote: Oppimisen tuki ja erityinen tuki ammatillisessa koulutuksessa 11.8.2026 Ammatillisen koulutuksen oppimisen tuen laki on uudistunut 1.8.2026. Uudistuksen tavoitteena on varmistaa, että jokainen opiskelija saa tarvitsemaansa tukea oikeaan aikaan. Opetushallituksen (OPH) ohjeen Oppimisen tuki ja erityinen tuki ammatillisessa koulutuksessa mukaan ammatillisessa koulutuksessa on kaksi tukimuotoa: oppimisen tuki erityinen tuki. Tuen tavoitteena on auttaa opiskelijaa saavuttamaan tutkinnon ammattitaitovaatimukset ja osaamistavoitteet. Oppimisen tuki Oppimisen tukea annetaan heti, kun opiskelijalla havaitaan tuen tarvetta. Tarkoituksena on ehkäistä oppimisvaikeuksien kasvamista, opintojen viivästymistä tai keskeytymistä. Oppimisen tuki voi olla esimerkiksi opettajan antamaa tukiopetusta opetus- ja ohjaushenkilöstön antamaa ohjausta ja neuvontaa. Oppimisen tuki suunnitellaan yhdessä opiskelijan kanssa. Alaikäisen opiskelijan kohdalla suunnitteluun osallistuu myös huoltaja tai muu laillinen edustaja. Tukitoimia seurataan säännöllisesti. Tarvittaessa niitä voidaan lisätä, muuttaa tai lopettaa opiskelijan tilanteen mukaan. Tukiopetus on tarkoitettu opiskelun tukemiseen tutkinnon suorittamisen aikana. Se ei korvaa suomen tai muun kielen perusopetusta, mutta voi auttaa opiskelijaa vahvistamaan kielitaitoaan opintojen suorittamiseksi. Erityinen tuki Opiskelijalla on oikeus erityiseen tukeen, jos oppimisen tuki ei riitä ja opiskelija tarvitsee pitkäaikaista tai säännöllistä tukea opinnoissaan. Erityisen tuen tarve voi liittyä esimerkiksi oppimisvaikeuksiin neuropsykiatrisiin haasteisiin vammaan sairauteen muuhun vastaavaan syyhyn, joka vaikeuttaa oppimista. Erityisen tuen tarve voidaan tunnistaa jo ennen opintojen alkua tai opintojen aikana. Tuen saaminen ei edellytä diagnoosia tai asiantuntijalausuntoa, jos tuen tarve voidaan muuten todeta. Erityisen tuen tarpeesta keskustellaan opiskelijan kanssa. Alaikäisen opiskelijan kohdalla keskusteluun osallistuu myös huoltaja tai muu laillinen edustaja. Tuen tarvetta arvioidaan esimerkiksi henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa (HOKS) laadittaessa. Koulutuksen järjestäjä tekee päätöksen erityisestä tuesta hallintopäätöksellä. Huom! Careeriassa ei ole mahdollisuutta järjestää vaativaa erityistä tukea. Tietojen siirtyminen koulutuksesta toiseen Kun oppivelvollinen opiskelija siirtyy oppilaitoksesta toiseen, edellinen koulutuksen järjestäjä toimittaa uuden oppilaitoksen käyttöön opetuksen järjestämisen kannalta välttämättömät tiedot. Näin voidaan varmistaa, että opiskelija saa tarvitsemansa tuen mahdollisimman sujuvasti myös uudessa opiskelupaikassa. Oppimisen tuen toimijat Careeriassa opettajat ammatilliset erityisopettajat (tutkinnot) erityisestä tuesta vastaavat erityisopettajat (tutkinnot + konsultointi/kehittäminen) laaja-alainen erityisopettaja (YTO= yhteiset tutkinnon osat) YTO- henkilökohtaistajat opinto-ohjaajat ammatilliset ohjaajat opiskelijahuollon asiantuntija Yhteistyötä ulkoisten verkostojen kanssa muun muassa: hyvinvointialueiden opiskeluhuolto (kuraattorit, psykologit ja terveydenhoitajat) etsivä nuorisotyö ohjaamot Jaa artikkeli: Facebookissa LinkedInissa