Mielekkyyden merkitys työssä

Minulle osoitettiin tehtävä, joka ei liittynyt omaan työhöni tai vastuualueeseeni ja joka oli kaukana mukavuusalueeltani. Minulla ei ole tehtävän suorittamiseen tarvittavaa osaamista, enkä ymmärtänyt miksi tämä minulle annettiin. Yritinkin varovasti kyseenalaistaa toimeksiantoa, mutta asia ei sillä muuttunut. Olin siis pakon edessä.

Tapaus sai minut pohtimaan työn mielekkyyden merkitystä ja motivaation mekanismeja. Koska oma varsinainen tehtäväkenttäni on työntäyteinen ja usein eteen tulee asioita, joita ei voi ennakoida, jouduin siirtämään ylimääräistä tehtävää eteenpäin monta kertaa raivatakseni tilaa kalenteriin asioille, jotka vaativat välitöntä huomiota ja toimenpiteitä. Tekemätön tehtävä painoi mieltä taustalla koko ajan.

Olen normaalisti joustava ja minulla on aina sen tuhat rautaa tulessa yhtä aikaa, enkä koe kuormittuvani asioista, joilla on selkeä yhteys siihen kokonaisuuteen, josta työkenttäni muodostuu. Teen usein työtäni flow-tilassa, asialle ja työlleni omistautuneena. Tuo ylimääräinen tehtävä kuitenkin oli niin irrallinen ja absurdi arkeni kontekstissa, että se tuntui haittaavan toimintakykyäni enemmän kuin sen laajuus tai tärkeys olisi edellyttänyt. Se oli kuin olkapäällä istuva pikkupiru, joka ei antanut minulle rauhaa, se halvaannutti osan minusta. Koska tiedostin, että tehtävä ei jonkun toisen ihmisen mittapuulla varsinaisesti ollut vaikea, se sai minussa aikaan huonommuuden ja kykenemättömyyden tunteita. Motivaatio minulle merkityksettömän tehtävän suorittamiseen oli pohjalukemissa.

On hyvä mennä epämukavuusalueelle, jotta voi haastaa itseään ja kehittyä. Tässä on kuitenkin rajansa ja riskinsä. Motivaatio on herkkä asia, jota ruokitaan merkityksellisyydellä. Se on helppo tappaa pakottamalla sellaisten asioiden ääreen, jotka ovat vastenmielisiä, vaikka juuri merkityksellisyyden puutteen tai arvoristiriidan vuoksi. Työ ei voi aina olla mukavaa, siinä on ylä- ja alamäkensä. Minunkaan työni ei ole aina hauskaa, vaan eteen tulee usein haastavia tilanteita ja yllättäviä käänteitä. Siitä huolimatta on pysyttävä tekemisen syklissä, tietyissä asioissa ei ole mahdollista venyttää aikatauluja. Teen tätä kuitenkin mielelläni, koska tekeminen on pääsääntöisesti mielekästä ja kytkeytyy kokonaisuuteen, jolla on selkeästi paikkansa organisaatiossa ja joka palvelee koko työyhteisöä. Tunnen, että työni on merkityksellistä, soudan omalla airollani tätä meidän kaikkien yhteistä laivaa samaan suuntaan kollegoideni kanssa. Irrallinen tehtävä aiheutti hetkellistä hämmennystä, mutta käynnisti myös ajatusprosessin ja oman arjen analysoinnin. Kun valtaosa tekemisestä on mielekästä – ei siis välttämättä mukavaa tai kivaa – mutta vähintäänkin merkityksellistä, kapasiteetti pysyy korkealla. Jos sen sijaan ei koe työtään tärkeäksi, motivaatio laskee, eikä ihmisen ole sellaisessa tilassa hyvä olla. Yksinkertaista.

Sanonta kuuluu: ”Ei yksi pääsky kesää tee.” – yhtä kaikki, ei yksi tehtävä kokonaisuuteen vaikuta, mutta pienikin asia voi herättää pohtimaan mitä teemme ja miksi. Niinpä tuo minulle alun perin merkityksetön ja epämieluisa tehtävä lopulta tuotti jotain hyödyllistä, kun sain sen lopulta suoritettua. Mitalissa on aina kaksi puolta.

Ulla Timonen
Palvelusuhdepäällikkö, Careeria