Traumainformoitu työote ja oppiminen

Ihmisten parissa tehtävä työ on jollain tavalla kytkettynä aina mielenterveystyöhön, jos mielenterveyttä ajatellaan laajasti, mielen hyvinvointina. Yksi näkökulma mielen hyvinvoinnin tukemiseen on traumainformoitu, traumatietoinen tai traumasensitiivinen työote, joka ei ole niinkään mielenterveystyön menetelmä, vaan ajattelumalli kaikkeen ihmisten parissa tehtävään työhön. Huolehdimme palveluiden ja tilojen esteettömyyksistä, jotta ne ovat fyysisesti vammautuneiden saatavilla. Samalla tavalla voimme ajatella psyykkistä esteettömyyttä traumasensitiivisyyden kautta. Traumatietoinen työskentely tarkoittaa sitä, että otetaan huomioon se, että ihmisellä voi olla sellaisia elämänkokemuksia, jotka ovat saattaneet aiheuttaa traumatisoitumista. Tämän lisäksi otetaan huomioon se, miten trauma voi vaikuttaa ihmisen käytökseen ja ihmissuhteisiin. Meillä kotoutumiskoulutuksissa on opiskelijoita sota-alueilta, joten on selvää, että traumatisoituminen vaikuttaa monien meidän opiskelijoidemme elämään ja oppimiseen. Mutta tutkimusten perusteella lapsuuden aikaiset haitalliset kokemukset näyttäisivät olevan vielä suurempia traumatisoitumisen aiheuttajia, ja niitä kokemuksia esiintyy kaikissa maissa ja kaikissa kulttuureissa – pelkkä opiskelijan kotimaa ei siis kerro meille mitään opiskelijan haasteista.

Traumatietoinen työskentelyote on saanut alkunsa 90-luvun mielenterveystyön tutkimuksista, jossa on todettu vahva yhteys yksilön lapsuuden aikaisten haitallisten kokemusten ja aikuisuuden mielenterveyden haasteiden välillä. Tämä on mielenkiintoinen näkökulma mielenterveyden haasteisiin: Se suuntaa katseen pelkän diagnoosin ja oireiden hoitamisen lisäksi oireiden mahdolliseen alkusyyhyn, jolloin parantumisenkin reittikin saattaa muuttua. Traumainformoitu työntekijä kysyykin ”mikä sinussa on vikana” -kysymyksen sijaan ”mitä sinulle on tapahtunut”. Tämä ei siis missään tapauksessa tarkoita, että opettajan on kysyttävä tai oltava tietoinen opiskelijan lapsuuden aikaisista kokemuksista tai sotatapahtumista. Kysymys ajatuksen tasolla kuitenkin tarjoaa vaihtoehtoisen ja muutosmahdollisen näkökulman opiskelijan tilanteeseen. Jotain vakavaa on voinut tapahtua aiemmin, että opiskelija nyt kokiessaan todellista tai kuviteltua uhkaa, suojelee itseään esimerkiksi vetäytymällä, sulkeutumalla, levottomuudella tai aggressiivisuudella. Ongelmakäytös onkin näkökulmaa vaihtamalla suojautumista. Ja jos näin on, voimme yrittää rakentaa sellaista toimintakulttuuria, jossa suojautumiselle ei ehkä jossain vaiheessa enää ole tarvetta.

Traumaattinen tapahtuma rikkoo muun muassa ihmisen perusturvallisuuden tunteen. Se voi usein aiheuttaa myös jatkuvaa varautumista ja valppaana oloa tai aggressiivista puolustautumista, vaikka mitään uhkaa ei olisikaan havaittavissa. Joskus taas ihminen voi suojautua menneisyyden muistoilta sulkeutumalla, ikään kuin sammuttamalla sisäisen itsensä. Jos luokassa on opiskelija, joka on jatkuvasti valmiustilassa tai ”pois päältä”, voi olla melko varmaa, että uuden asian oppiminen on vaikeaa. Oppiminen tapahtuu aivojen uloimmissa osissa, mutta normaali kognitiivinen toiminta on estynyt, kun aivojen ja hermoston hälytystila on kytkeytynyt päälle. Tällöin ihminen keskittyy vain uhkien havaitsemiseen ja itsensä suojaamiseen. Siksi turvallisuus onkin oppimisen perusta. Turvallisuus on myös traumainformoidun työskentelyn ensimmäinen periaate. Turvallisuutta voi rakentaa muun muassa ystävällisyydellä, toistuvalla ja ennakoitavalla rakenteella ja ennakoitavalla käytöksellä. Myös mahdollisuudet tehdä valintoja ja päätöksiä koskien itseään ja opintoja ja oman äänen kuuluviin saaminen luovat turvallisuutta ja vahvistavat opiskelijan toimijuutta ja osallisuutta.

Traumainformoitu työskentelyote tarjoaa siis näkökulman, jossa ihminen muuttuu sen takia, että on kokenut voimakkaan haitallisia kokemuksia, useimmiten juuri ihmissuhteissa. Mutta ajattelutapa mahdollistaa muutoksen myös toiseen suuntaan: ihminen voi muuttua uudelleen hyödyllisten ja positiivisten kokemusten kautta, joita tapahtuu uusissa ihmissuhteissa. Uudet, turvallisuutta ja ihmisen omaa toimijuutta vahvistavat kokemukset eivät pyyhi pois tapahtunutta traumaa, mutta niiden avulla oppimisesta ja arjesta voi tulla hieman helpompaa. Tämän vuoksi ihmisten parissa tehty työ on niin arvokasta – voimme olla oman ydintyömme lisäksi rakentamassa jotain uutta muissa ihmisissä joka päivä, eikä siihen tarvita erillistä tutkintoa. Tavallinen ystävällisyys, luotettavuus, ennakoitavuus ja huomioiminen riittää. Se on arjen mielenterveystyötä, joka lopulta vaikuttaa myös oppimistuloksiin.

Anu Pekki
kuraattori, kotoutumiskoulutukset
CareeriaPlus

Kuva on luotu tekoälyllä.