Työyhteisön kulttuuri syntyy arjen kohtaamisista

8.1.2022

Paaluja rannassa.

Viime aikoina on puhuttu paljon uudesta normaalista, lähi- ja hybridityöhön palaamisesta ja meillä Careeriassa myös uudesta toimintamallista. Kysymysmerkkejä on paljon, mutta uudenlaisen yhteisen tulevaisuuden rakentaminen onkin maraton. Pikaisilla ulkoa päin ohjeistetuilla pyrähdyksillä harvemmin rakennetaan pysyvää uutta kulttuuria.

Yksi lempiaiheistani on työyhteisöjen toimiminen ja jokaisen rooli niissä. Samalla lailla olemme kaikki osa yhteisen työpaikkakulttuurin luomista. Eri yhteyksissä törmää versioihin sanonnasta ’ole itse sitä, mitä haluat ympärilläsi nähdä’. Ajatuksen pääpointti, etteivät muut luo kulttuuria minulle minun puolestani on mielestäni tärkeä. Yhteinen työpaikan kulttuuri ja hyvinvointi myös luodaan yhdessä. Ajatus on lohdullinen, koska vastuu antaa meille myös vaikuttamismahdollisuuden.

Miten tämän tulevaisuuden itse ja yhdessä teemme? Keinot ovat pitkälti samoja kuin hyvän työyhteisön rakentamisessakin. Voimme seurata vierestä mitä ympärillämme tapahtuu ja olettaa saavamme asioita valmiiksi tarjoiltuna – tai sitten voimme oivaltaa olevamme aktiivisia toimijoita juuri siellä kulttuurin muodostumisen ytimessä. Työpaikkamme kulttuuri syntyy ja muodostuu tekemisen tai tekemättä jättämisen kautta. Esimerkkinä tästä on vaikkapa etäpalaveri. Se voi olla hyvin yhteisöllinen, inhimillinen, asiapitoinen, lämmin ja hauskakin. Parhaimmillaan se on mukava ja tehokas tapa edistää yhteistä asiaa yhdessä muiden kanssa. Toisaalta se voi myös olla puuduttavan kuiva ajanhukka, jos samalla vielä teemme suljettujen kameroiden takana jotain ihan muuta kuin pitäisi. Minkä tavan itse valitsen?

Tällaisia kulttuuria rakentavia valintatilanteita meillä on työn arjessa paljon. Monen sadan hengen organisaatiomme on täynnä kohtaamisia arjessa. Juuri näissä kohtaamisissa meillä on mahdollisuus pala kerrallaan luoda uudenlaista kulttuuria: kysyä, keskustella, kehittyä yhdessä, oppia uusia tapoja ajatella, toisaalta myös olla kärsivällinen ja ymmärtää erilaisuutemme ja kunnioittaa toisiamme. Valtavasti meillä tätä jo onkin, talo täynnä osaavia careerialaisia.

Inhimillisinä olentoina erilaisia tunteita ja ajatuksia syntyy työpäivän aikana, sehän kuuluu asiaan. Joku on luontainen optimisti, joku toinen ihan erilainen. Silti jokainen meistä on tärkeä osa yhteistä kulttuuria. Annetaan sille ja yhteiselle hyvinvoinnillemme mahdollisuus. Seuraavassa kohtaamisessa ehkä voin tehdä jotakin uudenlaisella tavalla. Mikä on sinun tapasi rakentaa yhteistä tulevaisuuttamme?

Carina Welling
HRD-asiantuntija
Careeria