Uusi vuosi, uudet ajatukset

10.1.2023

Lattiakaivon kanteen sateenkaaren väreillä maalattu hymynaama.

Uusi vuosi tuo mukanaan uusia mahdollisuuksia, ja niin meidän pitää ajatellakin. Nyt on aika pysähtyä hetkeksi ja pohtia, miten otan uuden vuoden omalla kohdallani käyttöön. Vanha vuosi ei ole mennyt pieleen tai epäonnistunut, mutta uudessa vuodessa on aina mahdollisuudet uusiin avauksiin.

  • Tervehdin muita henkilöitä ystävällisesti hymyllä tai positiivisella kommentilla.
  • Vastaan viesteihin asiallisella aikataululla.
  • Kuuntelen palavereissa, osallistun keskusteluun ja kommentoin asiallisesti.
  • Olen positiivinen ja arvostan muiden mielipiteitä.
  • Odotan vuoroani, en puhu toisen puheen päälle ja arvostan puhujan asiaa.
  • Luen päivän lehdet ja seuraan uutisia.
  • Lisään taukoliikuntaa ja seisomatyötä.
  • Pidän itsestäni huolta, niin samalla muutkin jaksavat paremmin kanssani.

Tämähän kuulostaa ihan työn imulle.

Työterveyslaitos kuvaa työhön liittyvää innostusta ja merkityksellisyyttä seuraavasti:
Työn imu tarkoittaa myönteistä tunne- ja motivaatiotilaa työssä. Sitä kokeva työntekijä lähtee aamulla yleensä mielellään töihin, kokee työnsä mielekkääksi ja nauttii siitä. Kolme perustavaa laatua olevaa elementtiä ovat: tarmokkuus, omistautuminen ja uppoutuminen:

  • Tarmokkuus on kokemusta energisyydestä, halua panostaa työhön sekä sinnikkyyttä ja ponnistelun halua myös vastoinkäymisten hetkinä.
  • Omistautuminen on kokemusta merkityksellisyydestä, innokkuudesta, inspiraatiosta, ylpeydestä ja haasteellisuudesta työssä.
  • Uppoutuminen on syvää keskittymistä ja paneutumista työhön ja siitä koettua nautintoa. Aika kuluu kuin huomaamatta ja irrottautuminen voi tuntua vaikealta.

Aina työssä ei tarvitse olla pelkästään kivaa, mutta työn imun tunne ei myöskään ole harvinaista eikä sitä tarvitse tai saa peitellä. Annetaan työssä viihtymisen näkyä ulospäin ja jaetaan tunne muiden kanssa. Tehdään tästä vuodesta 2023 yhteisöllinen ja hyvä vuosi meille kaikille.

Anja Leino
Careeria, koulutusjohtaja