Vastuuopettajan rooli opiskelijan opinnoissa ja elämässä

22.1.2026

Tekoälyllä tehty piirroskuva, jossa naisopettaja seisoo luokan edessä ja kolme poikaa kuuntelee häntä istuen pulpeteissaan.

Koulutus on tehokkain ase, jonka avulla voit muuttaa maailmaa.
– Nelson Mandela

Jokaisella opiskelijalla Careeriassa on oma vastuuopettajansa. Tämä opettaja on se, joka vastaa opiskelijan henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman (HOKS) laatimisesta ja sen päivittämisestä. Hän selvittää aiempaa osaamista, pyytää palautetta, puuttuu ongelmiin, pitää yhteyttä opiskelijaan ja koteihin, opettaa, ohjaa sekä tekee pitkän liudan muita tähän tehtävään määrättyjä tehtäviä opiskelijan eteen. Opiskelijoista siis huolehditaan hyvin. Toki tämä vaatii sen, että opiskelija antaa huolehtia itsestään ja opinnoistaan sekä pelaa samaan päätyyn meidän kanssamme. Silloin saadaan tuloksia aikaan ja saadaan valmistumaan monenlaisiin tutkintoihin uusia huomisen tekijöitä.

Olen ollut ammatillisessa koulutuksessa opettajana yli 15 vuotta muutamalla eri alalla ja ison osan niistä vuosista vastuuopettajana. Olen nähnyt yhteiskunnan ja ammatillisen koulutuksen tällä aikaa muuttuvan. Rahoitusleikkaukset ovat haastaneet meitä opettajia selviytymään alati pienenevin resurssein. Olen oppinut vuosien varrella paljon opettajuudesta ja vastuuopettajuudesta, mutta olenko valmis opettaja? Ei, en ole, enkä ole sitä koskaan. Oikeastaan mielestäni kenenkään ei pitäisi olla. Katselen tasaisin väliajoin peiliin ja olen hyvinkin kriittinen itseäni kohtaan ammatillisesti. Olen vuosien varrella opetellut ottamaan vastaan opiskelijoiden palautetta herkällä korvalla ja kasvattanut rohkeuttani palautteen saamiseen. Jos oppimateriaalini, opetustyylini tai asioiden hoitamiskykyni aiheuttaa yhteydenottoja tai valituksia, on korjausliikkeitä tehtävä herkästi. Vain siten voimme tarjota kehittyvää ja laadukasta opetusta. Kaikilla meillä on aina jotain kehitettävää ja siinä ollaankin koulutuksen syvimmässä merkityksessä. Jatkuva itsetutkiskelu, oppiminen ja kouluttautuminen on meille opettajillekin tärkeää, ei pelkästään opettaminen.

Vastuuopettajan yksi tärkeimmistä ominaisuuksista on kuitenkin myös opiskelijan empaattinen kohtaaminen. Oli kyse millaisesta ihmisestä tahansa, millaisesta luonteesta tahansa, niin ihmisen kohtaaminen ihmisenä on tärkeää. Inhimillisestä, helposti lähestyttävästä opettajasta on helppo pitää ja hänen kanssaan on helppoa tehdä töitä. Silloin on myös opiskelijoiden mukavampi tulla kouluun. Kuitenkin myös sopiva määrä jämäkkyyttä on tarpeen työssämme, varsinkin nuorten opetuksessa. Nuoret tarvitsevat vielä paljon sääntöjä, rajoja sekä selkeitä ohjeita. Niistä muodostuu heille turvallinen opiskeluympäristö. Careerian arvoihin kuuluu ”Arvostan, kuuntelen ja kunnioitan opiskelijaa, asiakasta ja työkaveria.” ja tästä meidän tulisi pitää kiinni arjen jokaisessa hetkessä. Mielestäni siinä hyvin onnistummekin.

Jäljet sielussa

Mielenterveyshaasteet ovat lisääntyneet Suomessa ja koko maailmassa ja näemme sen työssämme päivittäin. Joka viides nuori kärsii mielenterveysongelmista. Keskimäärin tämä tarkoittaa, että joka ryhmässä on neljä mielenterveysongelmien kanssa kamppailevaa opiskelijaa. Myös oppimisen haasteet ovat lisääntyneet ja peruskoulussa joka neljäs oppilas tarvitsee tukitoimia. Ammatillisessa koulutuksessa luvun arvellaan olevan samaa luokkaa, mahdollisesti enemmän. On siis hyvin tärkeää, että jokaisella opettajalla on kykyä ja näkemystä kohdata opiskelijoiden haasteita, laidasta laitaan. Se on vuosi vuodelta tullut tärkeämmäksi osaksi myös vastuuopettajien työtä. Aidosti huokuvalla välittämisellä ja ammattitaidolla opiskelija kokee tulevansa kuulluksi ja kohdatuksi ja se madaltaa kynnystä jaksaa opiskelun haasteet joka päivä. Vastuuopettaja myös näkee herkästi opiskelijoiden ongelmia ja järjestää hänelle apuja oppilaitoksen mittavasta valikoimasta erilaisia tukitoimia; mm. kuraattorin, erityisopettajan, opiskelun tukipajojen, terveydenhoitajan, psykologin ja tarvittaessa myös lääkärin palveluita. Kuten sanottua, opiskelijoista todella huolehditaan.

Omat arvoni ovat vahvasti positiivisessa pedagogiikassa, opiskelijoiden empaattisessa kohtaamisessa, huumorissa ja lempeässä jämäkkyydessä. Lempeys ja ystävällisyys harvoin satuttavat ketään, sen sijaan niillä saattaa olla hyvinkin kauaskantoisia vaikutuksia jonkun ihmisen elämässä. Kuten myös päinvastaisella toiminnalla, jolla voi olla tuhoisia vaikutuksia. Ymmärtäväisyys toisten ihmisten ongelmiin on tärkeää. Opiskelija harvoin on oikeasti saamaton, vaan pääosin aina hänellä on haasteita, joiden kanssa hän ei sillä hetkellä tahdo jaksaa tai pystyä. Niissä me autamme häntä eteenpäin. Pääsääntöisesti ihmisellä on kuitenkin halu oppia ja kehittyä ja vahva tarve kuulua yhteisöön ja yhteiskuntaan. Koulutuksella on iso merkitys syrjäytymisen ehkäisemisessä ja tässä kohtaa yksittäisellä opettajalla voi olla yllättävänkin iso merkitys. Kuuntelemallani Mieli Ry:n luennolla pohdittiin äskettäin, millaisen jäljen ihminen jättää itsestään toiseen ihmiseen kohtaamisessa. Jätänkin siis myös sinut hetkeksi lopuksi pohtimaan; millaisen jäljen sinä jätät kohtaamisissasi toisiin ihmisiin?

Laura Eskola
Vastuuopettaja, liiketoiminta
Careeria

Kuva: Gemini