Tiesitkö, että ammatillinen koulutus avaa mahdollisuuden hankkia työelämässä tarvittavaa osaamista työn ohessa opiskelemalla?
Careeriassa voit yhdistää työnteon ja opiskelun joustavasti sinulle sopivalla tavalla. Tarjolla on monta tapaa kehittää itseään. Ammatillinen toisen asteen koulutus antaa jatko-opintokelpoisuuden aina yliopisto- ja korkeakouluopintoihin asti.
Nykymaailmassa ei enää ajatella niin, että opiskelu loppuisi työelämään pääsyyn. Yhteiskunta ja työelämä muuttuvat aiempaa nopeammalla tahdilla, osaamiseen tarvitaan päivitystä – ja ennen kaikkea ihmisillä itsellään on tarve toteuttaa itseään ja kehittää osaamistaan opiskelemalla. Opiskelu työn ohessa voi olla tie uralla etenemiseen tai vaikka viedä täysin uutta uraa kohti.
Työn ja opiskelun yhdistäminen onnistuu huomattavasti paremmin kuin ennen. Opiskelu on monimuotoisempaa sekä toteutustapojen että aikataulujen osalta: opintoja on mahdollista suorittaa esimerkiksi etänä, iltaisin tai omalla työpaikalla oppisopimusopiskeluna. Silloin taloudellisesta puolesta ei tarvitse olla huolissaan eikä se turhaan jarruta opiskelun aloittamista.
Careeriassa mahdollisuuksia joustavaan opiskeluun työn ohessa on paljon. Ammattitutkinnon suorittaminen onnistuu noin vuodessa, mutta voit myös suorittaa haluamiasi tutkinnon osia ja koota niistä pikkuhiljaa kokonaisen tutkinnon. Opintokokonaisuus myös kootaan jokaiselle opiskelijalle tapauskohtaisesti, jolloin turhia päällekkäisyyksiä aiempien opintojen kanssa ei tule.
Oppisopimuksella työn ohessa opiskellessasi sinulla on työtehtäviesi mukaan valittavana jopa 160 eri tutkintoa tai niiden osia perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnoista.
Opiskelijana kehityt työssäsi ja työnantajasi saa lisää osaamista yritykseen. Opiskelet pääsääntöisesti työpaikalla. Opintojen sisältö suunnitellaan yhdessä vastaamaan tarpeitasi, työtäsi ja tutkinnon perusteita. Myös yrittäjä voi opiskella oppisopimuksella.
Opiskelu oppisopimuksella on yleensä maksutonta ja saat työsopimuksesi mukaista palkkaa sen ajalta..
Sinun on mahdollista opiskella itseäsi kiinnostavia ammatillisia opintoja omaehtoisesti työn ohessa. Voit kasvattaa osaamistasi joko osa- tai kokotutkinnolla tai hankkia uuden ammatin. Tutkinnon suorittaminen edellyttää näyttöjen tekemistä työelämässä.
Meillä opiskelet teoriaopinnot joko kokonaan tai osittain verkossa. Moniin koulutuksiin sisältyy myös lähiopintoja Careeriassa sekä työelämässä oppimista.
Maksullisilla lyhytkoulutuksilla ja yksittäisillä opintopäivillä työssä tarvittavaa osaamista on helppo täydentää. Careeriassa tarjolla on tarkkaa täsmäkoulutusta eri aloille terveydenhuollosta isännöintiin ja ajoneuvoalaan.
Koulutuksia voidaan myös järjestää yritysten tilauksesta.
Careerian yhteyshenkilöt antavat mielellään lisätietoa opiskelumahdollisuuksista, jotka sopisivat juuri sinun tilanteeseesi. Ota rohkeasti yhteyttä!