Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, oppisopimus
Jatkuva haku.PorvooOppisopimuskoulutus on maksuton.
Sosiaali- ja terveysalalla on paljon työpaikkoja ja mielenkiintoisia tehtäviä. Jos tykkäät tehdä työtä ihmisten kanssa, olet sosiaalinen, kekseliäs ja ryhmätyötaitoinen voisi tuleva tittelisi olla hoiva-avustaja. Hae koulutukseen!
Hoiva-avustajakoulutus on startti sosiaali- ja terveysalalle. Koulutuksen aikana suoritat kaksi tutkinnon osaa sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta, lähihoitaja. Mikäli tulevaisuudessa haluat, voit hyödyntää aiemmat opintosi ja suorittaa lähihoitajan koko tutkinnon. Sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon, lähihoitaja suoritettuasi voit hakeutua eteenpäin ammattikorkeakouluun tai yliopistoon.
Työsi hoiva-avustajana sisältää ikääntyneiden tai vammaisten avustamista päivittäisissä toiminnoissa, mm. ruokailussa, peseytymisessä, pukeutumisessa, siivoamisessa, asioiden ja kodin hoitamisessa. Hoiva-avustajana teet työtä avustavissa tehtävissä palvelu- tai senioritaloissa, hoivakodeissa tai ryhmäkodeissa. Työpaikkasi voi olla myös asiakkaiden omissa kodeissa. Tuet ja osallistat asiakkaita toimintakyvyn ylläpitämiseen esimerkiksi ulkoilu- ja keskusteluseurana ja toteutat yhdessä työryhmän kanssa liikunta-, askartelu-, musiikki- tai pelitoimintaa.
Hoiva-avustajakoulutus on tarkoitettu sinulle jos työ ikääntyneiden tai vammaisten parissa kiinnostaa. Olet alalle soveltuva, motivoitunut kehittämään itseäsi ja suomen kielen taitosi on riittävä opintoihin.
Ennen opintojen aloitusta sinulle tehdään henkilökohtainen suunnitelma jossa kartoitetaan aiemmin hankkimaasi osaamista. Teoriaopetusta on keskimäärin n. yhtenä arkipäivänä viikossa. Tämä toteutetaan joko verkossa tai lähiopetuksena Porvoossa, Helsingissä tai Vantaalla. Koulutukseen sisältyy lisäksi oppimistehtäviä ja projekteja työpaikalla.
Lue lisää terveydentilavaatimuksista
Koulutuksen kesto voi vaihdella henkilökohtaisen osaamisen kehittämissuunnitelman mukaan, keskimääräinen kesto on noin 1 vuosi.
Koulutus on maksuton.
Tutkinnon suoritettuasi sinun on mahdollista saada Työllisyysrahastosta 414 euron suuruinen ammattitutkintostipendi, jos sinulle on kertynyt työhistoriaa vähintään viisi vuotta tutkinnon suorittamispäivään mennessä.
Hoiva-avustajakoulutuksen laajuus on 60 osaamispistettä.
Koulutuksessa suoritat sosiaali- ja terveysalan perustutkinnosta Kasvun ja osallisuuden edistäminen ja Ikääntyvien osallisuuden edistäminen -tutkinnon osat.
Kasvun ja osallisuuden edistäminen (25 osp)
Työelämässä oppiminen ja näyttö tehdään päiväkodissa, vammaisten perusopetuksessa, ikääntyneiden palvelutalossa tai sosiaalialan ryhmäkodissa.
Ikääntyvien osallisuuden edistäminen (35 osp)
Työelämässä oppiminen ja näyttö tehdään ikääntyneiden tai vammaisten kodeissa, palvelutaloissa, ryhmäkodeissa.
Tutkinnon muodostuminen ja tutkinnon osat on kuvattu tarkemmin ePerusteet-palvelussa.
Koulutukseen hakeutuessa sinulla pitää olla koulutukseen sopiva työpaikka sosiaali-, terveys- tai kuntoutusyksikössä. Mikäli työnantajasi on valmis kouluttamaan sinut oppisopimuksella, ota yhteys työnantajasi kanssa Susan Helenius-Niemiseen p. 050 381 6474, susan.helenius-nieminen@careeria.fi. Oppisopimus solmitaan aina työnantajan ja oppisopimustoimiston kanssa.
Jos olet kiinnostunut oppisopimuskoulutuksesta, hae koulutukseen alla olevan linkin kautta.
Haluatko kysyä lisää koulutuksesta? Jäikö jokin asia askarruttamaan?
Ole yhteydessä! Autamme mielellämme.
Opettaja
044 737 2426
Teija.Simonsson@careeria.fi
Hyvinvointi ja kasvatus
Hevosenkengänkatu 2, Porvoo
Koulutuskoordinaattori
040 756 9178
Marika.Karjalainen@careeria.fi
Lämmittäjänkatu 2, Helsinki
Asiakasvastaava
050 381 6474
Susan.Helenius-Nieminen@careeria.fi