Ella voitti itsensä ja hopeaa Taitaja-kilpailussa

10.8.2023

Ella Kyyhkynen opiskelee Porvoossa toista vuotta kauneudenhoitolan perustutkintoa ja suorittaa samanaikaisesti lukion eli kaksoistutkinnon. Hän on myös yksi Taitaja-kilpailuun osallistuneista Careerian opiskelijoista.

Ella kertoo pitävänsä opinnoistaan ja siitä, että pääsee tekemään käsillä töitä. ”Ammattikoulussa kauneudenhoitoalan opiskelu on hauskaa. Me pääsemme tekemään toisillemme kauneushoitoja. Eihän me opita muuta kuin tekemällä.” Haastavuutta opintoihin kuitenkin tuo kaksoistutkinto, kun lukion ja ammattikoulun tehtävät sekä kokeet saattavat mennä päällekkäin. Ella mainitsee, että on erittäin tärkeää osata tsempata itseänsä ja aikatauluttaa omaa tekemistä.

Kilpailuun osallistuminen auttoi voittamaan omat pelot

Ellalle kerrottiin jo opiskeluiden ensimmäisenä vuonna Taitaja-kilpailusta, mutta hän kuitenkin epäröi pitkään kilpailuun osallistumista. Hetki ennen viimeistä ilmoittautumispäivää Ella päätti kuitenkin ilmoittautua mukaan, koska hänen ystävänsä, joka oli osallistunut kilpailuun aiemmin, sai rohkaistua Ellan osallistumaan. Ellan ystävä oli kertonut omasta kokemuksestaan, mikä vahvisti Ellan päätöstä osallistua. ”Se, että kuulin aiemman kilpailijan kokemuksen, sai minut innostumaan.” Ella mainitsee olevansa iloinen, että osallistui kilpailuun ja näin ollen voitti omat pelkonsa.

Taitaja-kilpailuun valmistauduttiin harjoittelemalla tulevia kilpailutehtäviä ja käymällä läpi aiempien vuosien arviointikriteereitä. Ennen semifinaalia Careeriassa järjestettiin kilpailijoille henkisen valmistautumisen kurssi, jossa kilpailijat kävivät ohjaajan kanssa yhdessä läpi kilpailutilanteita sekä kuinka toimia painetilanteessa. ”Opettajamme Katri osasi hyvin tsempata ja kannustaa meitä, kun hänellä on valmennus- ja kilpailutaustaa.” Ella kertoo, että tämä valmennus vahvisti kilpailijoiden sekä valmentajien yhteishenkeä.

Ella tekemässä kilpailutehtävää.

Liikuttavia muistoja kilpailusta

Ellalla oli ollut kiireinen kevät kilpailuun valmistautumisen sekä omien töidensä kanssa. Englannin ylioppilaskirjoitukset ajoittuivat vielä finaaliviikon läheisyyteen. Ella voitti Taitaja-kilpailun kauneudenhoitokategoriassa hopeaa ja kertoo, että voitto yllätti hänet täysin, koska hän oli lähtenyt kisaan mukaan voittaakseen omat pelkonsa. ”Voitin sieltä sen hopean ja se tuntui siltä, että olen oikeasti hyvä. Tämä on se minun juttuni, ja sain siitä itsevarmuutta omaan tekemiseeni, ” Ella kiteyttää ja kertoo vielä, että siinä hetkessä oli erittäin ylpeä itsestään.

Ikimuistoisin hetki kilpailussa oli viimeinen päivä, jolloin osallistujat jännittivät palkintojenjakoa. ”Tämä pistää aina hymyilyttämään ja tulee tippa linssiin, kun rupean miettimään tätä tilannetta. ” Ella kertoo tilanteen olleen jännittävä, kun palkintojenjaossa julkaistiin eri lajien voittajat. Careerian opiskelijoista Ella Kyyhkynen ylsi hopealle kauneudenhoidossa, Daniel Kytönen saavutti pronssia mediasuunnittelussa, ja Sanni Löfman voitti kultaa hiusmuotoilussa. ”En ikinä unohda tunnetta ja tilannetta, kun kaikki nauretaan ja itketään.”

Careerian Taitaja-kilpailun voittajat poseeraamassa mitallien kanssa.

Tulevaisuuden suunnitelmat

Ellalla opinnot ammattikoulun puolella tulevat päätökseen lokakuussa, jonka jälkeen on vielä ensi keväänä edessä ylioppilaskirjoitukset. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu työskentely kauneushoitolassa ja mahdollisesti myöhemmin jatko-opiskelu. Ella on työskennellyt samassa kauneushoitolassa jo opintojen alkuvaiheesta lähtien. Loppuun Ella haluaa kiittää Careerian henkilökuntaa. ”Minä olen kiitollinen siitä, että minun opettajani ja Careeria on mahdollistanut minulle tämän kisakokemuksen. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että minulle on annettu mahdollisuus tällaiseen ainutlaatuiseen kokemukseen.”

Loppuun Ella lisää vielä kaikille kisaan lähtemistä miettiville henkilöille: ”Jos mietit, lähdetkö vai et, niin miksi heittäisit sen tilaisuuden hukkaan? Sinä voit voittaa omat pelot ja mennä epämukavuusalueelle. Se tunne minkä saat, kun voitat itsesi, on ihan uskomaton.”

Kiitos Ella, että jaoit tarinasi kanssamme! Onnea ja menestystä opintoihin, työelämään ja elämään!