Careerialla on kevään 2025 yhteishaussa tarjolla useita polkuja työelämään ja jatko-opintoihin

27.2.2025

Nuori nainen ja nuori mies tutkivat muistiinpanoja kaapiston edessä.

Kevään perusopetuksen jälkeisessä yhteishaussa 18.2.–18.3.2025 Careeriaan voi hakea opiskelemaan yhteensä 16 eri perustutkintoon sekä TUVA-koulutukseen. Yhteishaku on tarkoitettu hakijoille, joilla ei ole aikaisempaa toisen asteen tutkintoa. Hakeminen tapahtuu Opintopolku.fi -palvelussa. Yhteishaun lisäksi Careeriaan voi hakea opiskelemaan ympäri vuoden jatkuvan haun periaatteella. Jo työelämässä olevien keskuudessa oppisopimusopiskelulla on vahva asema.

Careeriassa opintoja voi perustutkinnoissa painottaa yksilöllisillä opintopoluilla oman mielenkiinnon ja vahvuuksien mukaan. Perustutkinto-opiskelijalla on myös mahdollisuus kaksoistutkinnon suorittamiseen ja laaja korkeakouluyhteistyö mahdollistaa väyläopinnot jo ammattiopintojen ohessa. Kansainvälistymisosaamista vahvistaa mahdollisuus suorittaa opintojaksoja myös ulkomailla.

Monta eri polkua ammattiin

Careerian yhteishaun tutkinnoista liiketoiminnan perustutkinto sekä tieto- ja viestintätekniikan perustutkinto (ohjelmistokehittäjä) ovat Porvoon lisäksi tarjolla Vantaalla. Muut perustutkinnot ja TUVA-koulutus toteutetaan Porvoossa. Ruotsiksi yhteishaun tutkinnoista toteutetaan liiketoiminnan perustutkinto, Grundexamen i affärsverksamhet Porvoossa. Liiketoiminnan perustutkinto on mahdollista opiskella Careeriassa myös englanniksi Helsingissä. Siihen haetaan erillishaussa (Vocational Qualification in Business, QB) 14.4.–11.5.2025.

Opintoja voi painottaa oman mielenkiinnon ja vahvuuksien mukaan valitsemalla itseä parhaiten hyödyttävät valinnaiset sisällöt. Tutkintoon voi yhdistää esimerkiksi osia jostain toisesta ammatillisesta perustutkinnosta, ammattitutkinnosta tai jopa erikoisammattitutkinnosta ja rakentaa itselleen sopivan, yksilöllisen ja omiin vahvuuksiin perustuvan tutkinnon.

Työelämälähtöisyydellä on ammatillisissa tutkinnoissa suuri painoarvo, ja yhteistyö työelämän kanssa on jo opintojen aikana tiivistä. Careeriassa opiskeltavat alat työllistävät hyvin ja yrittäjyys on osana kaikissa tutkinnoissa. Perustutkinnot sekä ammatti- ja erikoisammattitutkinnot tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden hankkia osaamista ja lisäkoulutusta, edetä uralla tai vaihtaa kokonaan uudelle alalle. Oppisopimusopiskelu on hyvä vaihtoehto opiskella työtä tekemällä.

Väyläopinnot sujuvoittavat siirtymistä jatko-opintoihin

Ammatillisen perustutkinnon antama yleinen jatko-opintokelpoisuus mahdollistaa valmistumisen jälkeen hakemisen esimerkiksi ammattikorkeakouluun tai yliopistoon. Careeriassa voi jo perusopintojen aikana opiskella ammattikorkeakouluopintoja ja sujuvoittaa näin siirtymistä korkea-asteelle. Väyläopintoina on mahdollista suorittaa ammattikorkeakouluopintoja, jotka luetaan opiskelijalle hyväksi, kun hän siirtyy korkea-asteelle. Väyläopintojen lisäksi pienemmän kokonaisuuden kurkistuskurssit tarjoavat mahdollisuuden nähdä, millaista ammattikorkeakouluopiskelu on. Careeria tekee väyläopintoyhteistyötä Hämeen ammattikorkeakoulun (HAMK), Haaga-Helian, Laurean, Metropolian ja Arcadan kanssa ja opintotarjonta kehittyy jatkuvasti.

Kaksoistutkinto edelleen suosittu

Myös kaksoistutkinto eli lukio-opintojen opiskelu ammatillisen peruskoulutuksen yhteydessä on edelleen suosittu tie kohti jatko-opintoja. Vuosittain Careerian perustutkinto-opiskelijoista n. 50 aloittaa kaksoistutkinnon suorittamisen. Yhteistyöoppilaitoksia ovat Linnankosken lukio Porvoossa, Sotungin etälukio Vantaalla ja Aftis / Vasa svenska aftonläroverk. Kaksoistutkintolaisten opiskelemat lukio-opinnot tunnustetaan ammatillisten opintojen YTO-aineisiin (yhteiset tutkinnon osat), muut YTO-aineet opiskellaan Careeriassa eli mitään ei opiskella tuplasti / kahteen kertaan.

Tervetuloa Careeriaan opiskelemaan!

Careerian yhteishaun koulutustarjontaan ja oppilaitoksessa opiskelevien kokemuksiin sekä ohjeisiin Careeriaan hakemisessa voi tutustua oppilaitoksen nettisivuilla osoitteessa www.careeria.fi.

Careerian koulutusjohtajat toivottavat hakijat tervetulleiksi Careeriaan.

– Meillä Careeriassa on monia mielenkiintoisia aloja, joiden työllistävyys on hyvä ja tulevaisuudennäkymät lupaavia. Monet perinteiset alat elävät muutoksessa, joka avaa uudenlaisia ja mielenkiintoisia mahdollisuuksia ja kiinnostavia urapolkuja. Yhtenä esimerkkinä tästä voi nostaa digitalisaation ja sen tuoman muutoksen. Ohjelmointitaidot ja tekoäly tulee mukaan kädentaitojen rinnalle useaan ammattiin ja automaatio on tullut jäädäkseen, niin ihmisten asumisessa kuin työelämässä. Kaikki tämä vaatii uutta ja osaavaa työvoimaa. Työelämä kaipaa henkilöitä, jotka omaavat perinteisten kädentaitojen lisäksi kyvyn ymmärtää, osata asentaa ja toimia erilaisten nykyaikaisten laitteiden kanssa. Kannattaa tutustua rohkeasti tarjolla oleviin ammatteihin. Moni perinteinen ala saattaa yllättää positiivisesti ja tarjota osaamista, joka tukee pitkälle tulevaisuuteen, summaa tekniikan, digitalisaation ja teollisuuden alojen osalta koulutusjohtaja Pekka Pulkkinen.

– Yhteishaun alla kodeissa tehdään nuorten kanssa päätöksiä tulevaisuuden suunnasta. Jos nuori on kiinnostunut ammatillisen koulutuksen tarjonnasta ja akateemisia lukio-opintoja käytännönläheisemmistä opinnoista, niin ammatillisen perustutkinnon opiskelu on varmasti motivoivaa ja mahdollistaa suoraan työllistymisen opintojen jälkeen tai vaihtoehtoisesti jatko-opinnot korkea-asteella.
Liiketoiminnan, hyvinvoinnin ja palvelualojen tutkintoja on kattavasti tarjolla yhteishaussa ja niistä on hyvät väylät myös jatko-opintoihin. Sosiaali- ja terveysalan opinnoista valmistuu monipuolisia osaajia käytännön asiakas- ja potilastyöhön ja tutkinto antaa hyvät valmiudet opintojen jatkamiseen. Liiketoiminnan perustutkinnon avulla nuori saa käytännönläheiset taidot ja valmiudet työskennellä kaupallisen alan tehtävissä tai jatkaa opintoja yrittäjyyden, talouden ja asiakaspalvelun parissa.
Suosittu hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto antaa ammattitaidon lisäksi valmiudet alan yrittäjyyteen. Ammattitaitoiset parturit ja kampaajat työllistyvät hyvin. Myös ravintola- ja matkailualoilta työllistytään, vaikka suhdannevaihteluja onkin. Alat antavat monialaista osaamista, mikä mahdollistaa työllistymisen hyvinkin erilaisiin työtehtäviin, listaa liiketoiminnan, hyvinvoinnin ja palvelujen koulutusjohtaja Ulla Posti.

– Hakijapalvelut auttaa ja palvelee kaikkeen yhteishakuun liittyvissä asioissa koko hakuajan ja sen jälkeenkin.
Opiskelijoita tuetaan ja ohjataan koko opiskeluajan tarvelähtöisesti, moniammatillisesti ja yksilöllisesti. Vastaamme opiskelijoiden kysymyksiin ja autamme opintososiaalisissa asioissa, kun niihin on tarvetta. Opiskeluhuolto tekee yhteistyötä hyvinvointialueiden henkilöstön kanssa.
Yhteiset tutkinnon osat (YTO) ovat osa kaikkia ammatillista perustutkintoja (35 osaamispistettä). Ne syventävät ammatillista osaamista, viestintä- ja vuorovaikutustaitoja, matemaattisluonnontieteellisiä taitoja ja yhteiskunta- ja työelämäosaamista.
Tutkintoon valmentava koulutus, TUVA, toteutetaan Perämiehentien toimipisteessä. TUVA-koulutuksen tuoma laaja-alainen osaaminen tukee opiskeluvalmiuksien kehittymistä, jotta opiskelija voi siirtyä ammatilliseen koulutukseen tai lukioon, kertoo koulutusjohtaja Anja Leino, Pedagoginen tuki ja yhteiset opinnot.

Perusopetuksen jälkeinen yhteishaku 18.2.–18.3.2025 osoitteessa www.opintopolku.fi 18.3.2025 klo 15.00 asti. Opiskelijavalinnan tulokset ilmoitetaan aikaisintaan 12.6.2025.

Careeria pähkinänkuoressa

  • yhteishaussa tarjolla 16 perustutkintoa ja TUVA-koulutus, yli 20 ammattia
  • n. 80 työelämän tutkintoa: perus-, ammatti- ja erikoisammattitutkinnot ja TUVA
  • kaksikielinen järjestämislupa: suomi ja ruotsi
  • koulutusta myös englanniksi
  • mahdollista suorittaa tutkinto myös työelämässä esim. oppisopimuksella
  • opiskelijamäärä n. 11 000 vuodessa
  • koko konsernin liikevaihto n. 32 milj. euroa
  • konserniin kuuluu myös maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksia tarjoava tytäryhtiö
    CareeriaPlus Oy
  • henkilöstöä n. 370
  • omistajakunnat: Porvoo, Sipoo, Loviisa, Askola ja Lapinjärvi
  • toiminta-alue koko itäinen Uusimaa ja pääkaupunkiseutu
  • virtuaalisesti koulutustarjontaa valtakunnallisesti ajasta ja paikasta riippumattomasti