Careerian Vantaan toimipiste on palvellut yrityksiä jo 20 vuotta

15.5.2023

Ihmisiä Careerian Vantaan toimipisteen 20-vuotisjuhlassa Virnatiellä.

Careerian Vantaan toimipiste juhlisti 20-vuotista olemassaoloaan perjantaina 5.5.2023 Virnatien ja Silkkitehtaantien toimitiloissa. Careerian Vantaan henkilöstömäärä on n. 70 ja opiskelijoita on vuositasolla reilusti yli 3 000, näistä valtaosa aikuisia. Yritysyhteistyö on pitkäjänteistä. 20-vuotisjuhlissa tavattiin jo aikanaan avajaisissakin olleita yhteistyökumppaneita.

Laajentumista ensin kerros kerrokselta ja sitten vanhan silkkitehtaan tiloihin naapuriin

Careerian edeltäjän aloittaessa toimintansa Virnatiellä 20 vuotta sitten rakennuksen ensimmäisessä kerroksessa toimi vielä kopiokoneliike. Päivä- ja iltakoulutuksina toteutetut merkonomi- ja tietotekniikkakoulutukset pidettiin rakennuksen toisen kerroksen tiloissa. Vähitellen koulutustarjontaan tuli mm. maahanmuuttajakoulutus sekä johtamiskoulutukset ja myös muu tutkintovalikoima laajeni. Samalla laajenivat myös oppilaitoksen toimitilat rakennuksessa ylöspäin, ja lopulta käyttöön saatiin myös ensimmäinen kerros kopiokoneliikkeen muuttaessa muualle.

Nyt Careerian Vantaan toimitilat ovat laajentuneet myös vanhan silkkitehtaan tiloihin Silkkitielle. Saksalaissyntyisen tehtailijan entisessä silkkitehtaassa toimii nyt useita yrityksiä, mm.: Bo LKV, Frontago Oy, Smart Park Finland, Apteam Oy, Työelämän Infopiste Oy, Parafon, Teatteri Vantaa, Tanssiteatteri Raatikko, Renor, Go Experience, Handelsbanken, Rockwool, HopLop, Handelsbanken, Sitely… Tämä on erinomainen ympäristö myös yritysten koulutus- ja kehittämistarpeisiin palveluja tuottavalle Careerialle.

Hyvä yhteistyö kantaa pitkälle

Kaksi miestä ja yksi nainen seisovat ja hymyilevät kameralle.
Careerian asiakkuus- ja kumppanuuspäällikkö Marko Sinkkonen, Vantaan kasvupalvelujen elinkeinopäällikkö Mika Perttunen ja Autismisäätiön Osaamisjohtaja Marjo Virnes Careerian Silkkitehtaantien tiloissa.

Tänä päivänä Vantaan toimipisteessä opiskelee vuosittain n. 3 200 aikuista ja n. 100 oppivelvollista nuorta. Henkilökuntaa on n. 70. Maahanmuuttajakoulutus on edelleen merkittävä osa Vantaan toimipisteen toimintaa. Aikuisten kotoutumiskoulutuksiin osallistuu Vantaalla vuosittain yli 650 maahanmuuttajaa.

Yrityksille ja organisaatioille on tarjolla tutkintokoulutuksista aina yrityksen omalle henkilöstölle räätälöityjä koulutuskokonaisuuksia sekä koulutusta muutostilanteisiin. Tarjolla on myös lyhytkoulutuksia täsmätarpeeseen sekä työelämän passi- ja korttikoulutuksia. Koulutusmuotona työelämälähtöinen oppisopimuskoulutus on vuosien saatossa vain kasvattanut suosiotaan. Vuoropuhelua työelämän kanssa käydään aktiivisesti, jotta tämän päivän osaamisen tarpeisiin osataan tarjota oikeita ratkaisuja joustavasti.

Jo Vantaan toimipisteen avajaisissa 20 vuotta sitten mukana ollut työelämän edustaja kuvasi nyt toimipisteen 20-vuotisjuhlissa yhteistyötä Careerian kanssa hyväksi ja sujuvaksi. Nimet ovat matkan varrella muuttuneet, mutta yhteistyö ja kumppanuus jatkuu.

20-vuotinen menestystarina

Careerian toimitusjohtaja Pasi Kankare kuvasi tilaisuudessa Vantaan yksikön toimintaa menestystarinaksi. Vantaa on Careerian Virnatien toimipisteen ympärillä kasvanut 20 vuoden aikana huimasti. Ympäristön yrityskanta on laaja ja monipuolinen. Toimitusjohtaja Pasi Kankareen sanoin Careerialle on tarvetta.

Talousjohtaja Kimmo Orava toi puheenvuorossaan esille maahanmuuttajakoulutuksen kasvun vuodet 2009–2010 ja muisteli tiloissa myös aikanaan toiminutta muutaman huoneen opetushotellia. Opetushotellin tilat on sittemmin muutettu opetus- ja neuvottelutiloiksi.

Työpaikkana Vantaan toimipiste on selvästikin viihtyisä, sillä paikalla 20-vuotisjuhlissa oli myös Virnatielle aikanaan ensimmäisenä palkattu opetuspuolen työntekijä, johtamisen, liiketoiminnan ja yrittäjyyden opettaja Jouni Kahila.