Kylmätekniikan työelämäfoorumi keräsi ennätysyleisön keskustelemaan alan muutoksista

9.9.2024

Paljon ihmisiä luentosalissa

Kylmäalaa säätelee pitkälti lainsäädäntö ja EU-lainsäädännön muutokset tuovat muutoksia myös kylmäalan pätevyyksiin. Kaikkien kylmäalalla työskentelevien tulee päivittää pätevyytensä 12.3.2029 mennessä. Muutos pätevyysvaatimuksissa on niin suuri, että kylmäalaa koskevat perus- ja ammattitutkinnot uudistuvat 1.8.2025.

Edellä mainitut isot muutokset puhuttavat nyt kylmäalaa ja tästä johtuen Careerian järjestämään kylmätekniikan työelämäfoorumiin saatiin laaja osanottajajoukko. Työelämäfoorumissa oli osallistujia kaikilta kylmäalan osa-alueilta. Edustettuina olivat esimerkiksi liikkuva kalusto, ammoniakkikylmä, ilmastoinnin jäähdytys, lämpöpumput, kaupan kylmä ja suurtalouskeittiöt sekä myös sidosryhmät kuten tukut ja kylmätekniikan käyttäjät. Tilaisuudessa oli paikalla 54 kylmäalan ihmistä 30 eri yrityksestä.

Puheenvuoroja alan ajankohtaisista teemoista

Päivän ohjelmassa oli Opetushallituksen Arto Pekkalan esitys Talotekniikan perustutkinnon ja ammattitutkinnon kylmäasennuksen osaamisalojen uudistamisesta.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston Markus Kauppinen kertoi, miten EU-lainsäädäntö vaikuttaa kylmäalan pätevyyksiin Suomessa. Esillä olivat mm. uudistetut pätevyysluokat.

REF-Kylmäsäätiön edustaja Mikko Heinonen palkitsi menestyneen kylmätekniikan opiskelijan. Tällä kertaa stipendillä palkittiin menestynyt talotekniikan erikoisammattitutkinnon kylmämestariopiskelija Miika Isotalo Kylmäkeskus Samilta. Opettaja Matti Jokela kertoo, että Miika valmistui kylmämestariksi ennätysajassa. Miika teki kaikki näytöt omissa työtehtävissään ja näytöt olivat poikkeuksellisen vaativia, joissa hän osoitti rautaista ammattitaitoa.

Careerialaista osaamista mukana alan kehityksessä ja tutkinnonperusteiden päivittämisessä

Opettaja Matti Jokela on ollut mukana kansallisessa työryhmässä vaikuttamassa EU-lainsäädännön uudistukseen. Kevään ja kesän aikana Matti on neuvotellut useasti Ympäristöministeriön, Tukesin ja Opetushallituksen kanssa alaa koskevasta uudistuksesta. On luonnollista, että Matti Jokela vuosien kokemuksella ryhtyi kirjoittamaan uusia tutkinnon perusteita talotekniikan perustutkinnon ja ammattitutkinnon kylmäasennuksen osaamisalojen osiin.

Työelämäfoorumissa saatiin aikaiseksi hieno ja kehittävä ilmapiiri, jossa yhdessä kehitettiin Matin kirjoittamia tutkinnon perusteiden luonnoksia yhä paremmin työelämää palveleviksi. Tällainen työskentely on loistava esimerkki Careerian ja työelämän tiiviistä yhteistyöstä.

Ilmailumuseolla Careerian kylmätekniikka halusi kiittää asiakkaita 15 vuotta kestäneestä monipuolisesta yhteistyöstä. Toivomme monia yhteisiä vuosia lisää.

Lisätietoja
Kristiina Eerola
Asiakasvastaava, kylmäalan koulutukset
0400 360 738
kristiina.eerola@careeria.fi