Ramirent Finland Oy ja Careeria Oy solmivat kumppanuussopimuksen

4.12.2024

Kaksi ihmistä kättelee

Ramirent Finlandin toimintoihin kuuluu vuokraustoimintaa, sääsuojausta, tapahtumarakentamista, kouluttamista sekä erilaista rakentamista ja infraa tukevia palveluita.

Careeria ja Ramirent ovat jo aiemmin toteuttaneet yhteistyössä muun muassa lämpöpumppukoulutusta. Ramirentillä on paljon kontteja erilaisissa työkohteissa, joten lämpöpumpuilla saadaan työmaahenkilöstölle hyvät työolosuhteet.

Careeria on toteuttanut myös talonrakennusalan erikoisammattitutkinnon koulutusta Ramirentille.

”Ramirent kokee tärkeäksi tehdä yhteistyötä oppilaitosten kanssa tarjoten työssäoppimispaikkoja, mutta myös mahdollistaa urapolun ja kehittymisen organisaation sisällä”, toteaa koulutuskoordinaattori Niina Civil Ramirentiltä.

”Kumppanuussopimusta laadittaessa oli selkeä yhteinen tahtotila yhteistyön syventämiselle”, iloitsee Kristiina Eerola Careeriasta ja jatkaa: ”Ramirent Finland on monipuolinen työnantaja pitäen sisällään erilaisia työnimikkeitä. Tämä luo paljon mahdollisuuksia yhteiselle tekemiselle”.

Kumppanuussopimuksen myötä yhteistyö syvenee. Tärkeässä roolissa ovat muun muassa eri alojen oppisopimuskoulutukset, opettajien työelämäjaksot ja työharjoittelujaksot Careerian opiskelijoille.

Ramirent on johtava palveluyritys, joka tarjoaa konevuokrausta, telineitä ja sääsuojausta rakentamiseen, teollisuuteen ja tapahtumiin. Konevuokrauksen liitännäiset palvelutoiminnot, kuten suunnittelu- ja asennus- sekä logistiikkapalvelut, ovat yksi Ramirentin vahvuus. Ramirent auttaa asiakkaita työskentelemään turvallisesti ja tehokkaasti vuokraamalla juuri heille sopivia koneita sekä palvelemalla sujuvasti ja positiivisella asenteella. Ramirent-konserni työllistää 3 000 henkilöä yhdeksässä Pohjois- ja Itä-Euroopan maassa. Suomessa työskentelee 550 ramilaista. Ramirent kuuluu Loxam-konserniin, joka on maailman neljänneksi suurin kone- ja laitevuokraamoalan yritys.