Muutosten tuulet puhaltelevat

18.8.2025

Ylävartalokuva hymyilevästä ja parrakkaasta miehestä.

Maailma muuttui koronapandemian seurauksena valtavasti ja kuvittelimme, että kaikki muuttuu ennalleen pandemian loputtua. Paluu normaaliin kävi nopeasti ja totuimme elämään ilman maskeja, suojaetäisyyksiä ja käsidesiä muutamassa päivässä. Muutokset eivät kuitenkaan päättyneet siihen.

Sota Ukrainassa on kestänyt jo melkein kolme ja puoli vuotta. Pieniä liikahduksia rauhan suuntaan on ollut nähtävillä, mutta epävarmuutta aiheuttaa Donald Trumpin ailahteleva mieliala, jonka seurauksena pörssikurssitkin ovat heilahdelleet valtavasti. Rauhanponnistelut Alaskassa eivät tuottaneet merkittävää tulosta, mutta olivat kuitenkin jonkinlainen avaus. Valitettavasti suunta kohti rauhaa näyttää suomalaisille niin tutulta.

Pienemmässä mittakaavassa meillä Suomessa muutoksia on ollut havaittavissa tavassa, jolla valtion ensi vuoden budjetin suunnittelu lähti liikkeelle. Suurvaltapolitiikan hoitamisen malli näyttää pesiytyneen meille ja aiheuttavan tarkoituksellista epävarmuutta ja kuohuntaa. Ammatillisen koulutuksen osalta valtionvarainministeriön budjettiehdotuksessa ei tällä kerralla ollut leikkauksia. Välivuosi olisikin paikallaan. Leikkausehdotuksista Opetushallituksen lakkauttaminen ei taida ihan äkkiseltään onnistua eikä maahanmuuttajien kotoutumiskoulutuksen rahoitusta voi ilman merkittäviä työllisyysseurauksia lakkauttaa.

Careeriassa muutokset saatiin valmiiksi kevään aikana, mutta toiminnan vakiintuminen uusille urille vaatii vielä huomattavasti aikaa. Emoyhtiön talous on kehittynyt suotuisasti, mutta kunnille vuodenvaihteessa siirrettyjen työllisyyspalvelujen kykenemättömyys tehdä hankintoja vaikeuttaa erityisesti CareeriaPlussan arkea. Careerian osalta vuoden 2026 taloudesta saadut ennakkotiedot ylittävät ainakin omat odotukseni selvästi. Pitkällä juoksulla vaikuttaa kuitenkin siltä, että liiallista optimismia on syytä toppuutella, koska ikäluokkien pieneneminen ja mahdolliset julkisen sektorin leikkaukset vaanivat nurkan takana. Kaiken kaikkiaan Careeria on onnistunut varautumaan muutoksiin hyvin ja olemme saaneet toteutettua kiinteistömassan vähentämissuunnitelmat etuajassa. Jatkossa on syytä keskittyä ennakointiin ja laadun kehittämiseen.

Careerian hallitus piti viimeisen kokouksensa 12.8.2025 Pellingissä. Kokouksen jälkeen pidettiin illallistilaisuus, jonka puheissa kiiteltiin hallitusta rohkeista päätöksistä, mutta annettiin myös kiitosta Careerian henkilöstölle. Uusi hallitus valitaan 28.8.2025 ylimääräisessä yhtiökokouksessa. Tällä hetkellä tiedossa on, että neljä hallituksen jäsentä vaihtuu. Muutos on huomattavasti maltillisempi kuin viime kuntavaalien jälkeen, kun 80 prosenttia hallituksesta vaihtui.

Alkavasta syksystä ja käytännössä koko kuntavaalikaudesta on tulossa mielenkiintoinen. Rahoituspäätökset saataneen jatkossa jo hyvissä ajoin syksyllä, joten suunnittelulle jää enemmän aikaa. Tiedot toiminnanohjauksen kokeiluun valittavista oppilaitoksista on luvattu myös lähiaikoina, joten päässemme ohjauskeskusteluun opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa heti alkuvuodesta.

Muutosten tuulet puhaltelevat Careeriassa, mutta erona globaaleihin trendeihin meillä suunta on suunnitelmallisempaa, jolloin muutoksiin varautuminen on helpompaa.

Pasi Kankare
Toimitusjohtaja/rehtori
Careeria