Puhtausala tarvitsee lisää osaajia, miten vastaamme kasvavaan osaajapulaan?

23.10.2024

Kaksi hymyilevää henkilöä tarkastelevat poistumisohjetta julkisen tilan seinällä.

Puhtausalan työtehtävät ovat yhteiskuntamme tärkeimpiä peruspilareita, vaikka niiden merkitys usein jääkin huomaamatta. Siivous- ja puhtaanapitotehtävät ovat välttämättömiä niin terveydenhuollossa, kouluissa, toimistoissa, julkisessa liikenteessä, kuin teollisuudessakin. Kuitenkin puhtausala kohtaa tällä hetkellä merkittävän haasteen, osaajapulan.

Miksi tarvitsemme puhtausalalle lisää ammattilaisia ja miten tähän tarpeeseen voidaan vastata?

Puhtausalan ammattilaiset varmistavat, että ympäristömme pysyvät terveellisinä ja turvallisina. Siivouksella ehkäistään sairauksien leviämistä, parannetaan yleistä hyvinvointia ja luodaan miellyttävämpi elinympäristö. Esimerkiksi sairaaloissa ja terveydenhuollon kohteissa siivoojien työ on avainasemassa infektioiden torjunnassa. Kouluissa ja päiväkodeissa taas puhtaus vaikuttaa suoraan lasten terveyteen sekä oppimisympäristöjen hygieenisyyteen.

Osaajapula puhtausalalla johtuu monista tekijöistä, mutta suurimpana haasteena on, että alamme työvoima ikääntyy. Suuret ikäluokat, kokeneet ammattilaisemme ovat jäämässä eläkkeelle. Puhtausalan työtehtäviä ei aina ehkä myöskään osata arvostaa riittävästi, mikä vaikuttaa suoraan alan vetovoimaisuuteen. Lisäksi siivoustyö vaatii hyvää fyysistä kuntoa ja on usein epäsäännöllistä, mikä voi luoda haasteita tai ennakkoluuloja tästä muuten, niin siististä ja jatkuvasti kehittyvästä alasta.

Miten voimme vastata tähän haasteeseen?

Tarvitsemme alalle entistä tiiviimpää yhteistyötä koulutuksen järjestäjien ja siivouspalveluja tuottavien organisaatioiden välille. Ammatillinen koulutus tuottaa osaajia työmarkkinoille ja sen tarpeeseen, siksi vuoropuhelu ja tiivis yhteistyö ammatillisen koulutuksen ja työelämän välillä on ensisijaisen tärkeää.

Puhtausala saa myös nostetta erilaisten tapahtumien ja tempausten kautta, jossa alamme ammattilaiset pääsevät verkostoitumaan ja hyviä kokemuksia voidaan jakaa. On tärkeää lisätä tietoisuutta puhtausalan merkityksestä ja arvostaa näin alamme ammattilaisia. Hyvällä ja positiivisella tiedottamisella voimme korostaa alan tärkeyttä ja sen työntekijöiden panosta yhteiskunnalle. Urakehitysmahdollisuuksien parantaminen ja niiden konkreettinen avaaminen esimerkkien kautta työntekijöille voivat tehdä alasta houkuttelevamman. Puhtausala tarvitsee positiivista markkinointia ja tarinoita onnistuneista urapoluista.

Henkilöstön ergonomiaa ja työhyvinvointia voidaan tukea parhaiten ajantasaisilla siivousvälineillä ja -koneilla. Manuaalisten siivousvälineiden ja perinteisten siivouskoneiden tukena myös uusien teknologioiden, kuten robotiikan ja automaation, hyödyntäminen helpottavat puhtausalan ammattilaisten työtä tekemällä siivouksesta kevyempää. Teknologian hyödyntäminen siivoustyössä parantaa myös työn tehokkuutta sekä siivouksen laatua ja voi osaltaan lisätä myös alan houkuttelevuutta.

Careeria vastaa osaajapulaan monipuolisia koulutuksia tarjoamalla

Tarjoamme monipuolisia koulutuksia, jotka vastaavat puhtausalan osaajapulaan ketterästi ja työelämän tarpeita kuunnellen. Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto tarjoaa laajan pohjan alalle tuleville ammattilaisille. Perustutkinnon suorittaneet voivat työskennellä esimerkiksi kodinhuoltajina tai toimitilahuoltajina. Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan ammattitutkinto puolestaan syventää osaamista ja tarjoaa mahdollisuuden erikoistua tiettyihin tehtäviin, kuten esimerkiksi laitoshuoltajan monipuolisiin työtehtäviin terveydenhuollon erilaisissa kohteissa. Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan erikoisammattitutkinto antaa opiskelijoille osaamista palvelutuotannon suunnitteluun ja johtamiseen sekä asiakkuuksien ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Koulutus tarjoaa hyvät valmiudet esimiestyöhön ja erikoistumismahdollisuuksia esimerkiksi ekotehokkuuden tai monipalvelujen johtamiseen.

Careeria panostaa yksilöllisiin ja joustaviin opintopolkuihin, jotka huomioivat opiskelijoiden aiemman osaamisen ja työkokemuksen. Oppisopimuskoulutus ja jatkuva haku mahdollistavat opiskelun työelämän ohessa, mikä tekee meillä opiskelusta joustavaa.

Teemme tiivistä yhteistyötä TE-palveluiden kanssa. Careeriassa on mahdollista opiskella puhtausalan perus-, ammatti tai osatutkintokoulutuksia myös työvoimakoulutuksena. Työvoimakoulutuksen kautta moni opiskelijamme on löytänyt uuden uran puhtauden parissa.

Lisäksi tuotamme räätälöityjä puhtausalan yrityskoulutuksia sekä pätevyyskoulutuksia laajasti eri organisaatioille yritysten tarpeiden mukaisesti.

Puhtausalan tehtävät ovat elintärkeä osa yhteiskuntaamme, ala kohtaa tulevaisuudessa merkittäviä haasteita osaajapulan muodossa. Koulutuksen lisääminen, työolosuhteiden parantaminen, alan arvostuksen nostaminen ja teknologian hyödyntäminen ovat keskeisiä keinoja vastata tähän haasteeseen. Careeria on tärkeässä roolissa tarjoamassa ratkaisuja ja kouluttamassa huomisen sekä tulevaisuuden osaajia puhtausalalle.

Hanna Ojamo
Puhtauspalvelualan opettaja, Careeria
Ammatillinen opettaja, ammatillinen erityisopettaja