Ravintola-alan moniosaajasta tavoitteelliseen myyntityöhön

4.4.2023

Erkki Keskinen, 35, on oikea ravintola- ja hotellialan moniosaaja, mutta itsensä kehittäminen ja tavoitteellinen tekeminen vetivät hänet kuitenkin uuden pariin. Uusi suunta löytyi Careerian verkko-opintojen parissa, eikä päämäärätietoinen tekijä jäänyt paikoilleen makaamaan. Erkki aloittikin uuden työn sopivasti samana päivänä, kun valmistui merkonomiksi Careeriasta.

Ravintola-ala oli kutsunut Erkkiä puoleensa jo yläasteella, ja opinnot startattiinkin kokin takissa. Ihmisten parissa työskentelystä nauttivalle tekijälle sopivammaksi paikaksi osoittautui kuitenkin ravintoloiden sali- ja baaripuoli, ja Erkki kartutti osaamistaan useammalla tutkinnolla ja pitkällä työuralla. Ravintola-alalta tie kulki hallinnonalan tehtäviin, mutta mielessä alkoi kyteä myös ajatus uuden ammatin opiskelusta.

“Halusin kehittää itseäni ja opiskella ammattiin, jossa pystyisin hyödyntämään kaikkea aiemmin oppimaani. Toiveena oli työskennellä itsenäisemmin ja vapaammin, ei välttämättä paikkaan tai kellokorttiin sidottuna”, kuvailee Erkki ajatuksiaan.

Opintovapaa mahdollisti uuteen tarttumisen

Ajoitus on usein se isoin tekijä uuteen suuntaamisessa, ja näin oli Erkinkin tapauksessa. Vaikka mielessä olikin pyörinyt ajatus uuden ammatin opiskelusta, niin lapsiperhearki ei tuntunut parhaalta hetkeltä tarttua asiaan. Vuonna 2021 molemmat lapset olivat kuitenkin aloittaneet koulutaipaleensa, ja arjen suunnitteluun tuli enemmän vapautta.

“Jäin opintovapaalle, mikä oli aivan mahtava mahdollisuus, sillä pystyin hyppäämään uuteen tietäen koko ajan, että minulla olisi paikka mihin palata, mikäli siltä tuntui”, summaa Erkki.

Vaikka uusi alku innostaa, tulee mukana luonnollisesti myös asioita, jotka mietityttävät ja jännittävät.

“Olin todella innostunut uudesta, mutta samalla mietitytti taloudellinen pärjääminen ja se, miten selviän opinnoista, sekä jaksanko ylipäätään opiskella. Nämä huolet osoittautuivat onneksi turhiksi”, kertoo Erkki.

Verkko-opinnoista sopiva rytmi opiskelulle

“Verkko-opinnot mahdollistivat opiskelun suunnittelun itselle sopivaan rytmiin. Työskentelin samalla koulutussopimuksella ja sain hyvin yhdistettyä työharjoittelun kursseihin. Olin niin tottunut työelämän määrittämään rytmiin elämässä, että alku vaati hieman sopeutumista, mutta alun jälkeen kaikki lähti rullaamaan hyvin”, kuvailee Erkki opintojen ja työharjoittelun yhteensovittamista.

Erkille yksi iso syy Careerian valitsemiseen oli sen laadukas verkko-opintotarjonta.

“Koulutusvaihtoehtoja selatessa Careerian verkko-opinnot vaikuttivat selkeiltä ja Careeria asiantuntevalta ja helposti lähestyttävältä. Kaikki oli todella sujuvaa alusta lähtien. Opiskelu oli sopivan haastavaa ja omatoimista. Sain myös hyvää tuke uraohjaajalta. Kaikki, mitä tarvitsin, oli hyvässä paketissa”, kiittelee Erkki.

Ihmislähtöisyyttä ja konkreettisia tavoitteita

Mutta miksi kaikista mahdollisista uravaihtoehdoista juuri myynti? Mikä siinä veti Erkkiä puoleensa?

“Ihmisten kanssa työskentely ja ihmisten kohtaaminen on yhdistävä tekijä kaikissa töissäni. Työkokemuksen kautta minulle on rakentunut vahvaa ammattitaitoa tällä saralla, ja sitähän myynnissä tarvitaan. En koe olevani valtavan sosiaalinen ihminen, mutta se on tietty ammattirooli, joka on muovautunut vuosien aikana. Ihmisten kohtaaminen, oman persoonan mukaan tuominen ja rohkeus mennä tilanteisiin, sitähän se on. Tykkään asettaa itselleni tavoitteita niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Myynnissä on helppo asettaa konkreettisia tavoitteita ja mitata onnistumista, siitä nautin”, kuvailee Erkki.

Erkin päämäärätietoinen suhtautuminen asioihin ei ole mennyt hukkaan. Uusi työ aloitettiin samana päivänä, kun Careeriasta napsahtivat käteen merkonomin paperit. Erkki pääsi myös valitsemaan haluamansa työpaikan useiden vaihtoehtojen joukosta. Asenne tulevaisuuteen on hänellä kuitenkin nöyrä:

“En suunnittele kauhean pitkälle. Haluan kehittyä ammatissani huippuosaajaksi ja saada työkokemuksen mukanaan tuomaa varmuutta. Joka päivä oppii uutta.”

Ja jotta ikävä vanhoihin töihin ei pääsisi yllättämään, voi Erkin välillä edelleen bongata hoitamassa DJ:n tai baarimikon hommia.

Tutustu laajaan koulutustarjontaamme ja löydä sinulle sopiva koulutus.