Vahvuuksien tunnistaminen ja minäpystyvyys luovat luottamusta tulevaisuuteen ja synnyttävät ilmastotoivon

Kuuntelin OPH:n ohjauksen päivillä Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Veikko Ormion pohdintoja tulevaisuudesta. Veikko, joka on juuri täyttänyt 20 vuotta, pohti sitä, että hän tekee vuonna 2025 sellaisia päätöksiä tulevaisuudestaan, millä on vaikutuksia vielä vuonna 2074, jolloin hän voi nykylainsäädännön mukaan aikaisintaan siirtyä pois työelämästä ja jäädä eläkkeelle. Hänen ajatuksensa siitä, miten vaikeaa on tehdä valintoja sellaisessa maailmassa, missä muutos on jatkuvaa ja sen vauhti kiihtyvää, pysäytti tällaisen keski-ikäisen täti-ihmisen, joka elää hetkessä, kun eläkepäivät (ehkä) odottavat jo reilun kymmenen vuoden kuluttua.

Minun syntyessäni reilu 50 vuotta sitten maailma oli aika erilainen. Nyt muutosvauhti on vielä nopeampaa. Kuka pystyy sanomaan, millainen maailma on 50 vuoden kuluttua? Millaiseksi ilmastonmuutos ja muut ympäristövaikutukset ovat muokanneet elinympäristöämme? Millaisia elinkeinoja meillä on täällä pohjoisessa? Millaista työn tekeminen on? Miten tekoäly, robotiikka ja kehittyvä teknologia ovat korvanneet ihmisten tekemää työtä ja millaiseksi meidän roolimme työn teossa on muodostunut?

Nuorten usko tulevaisuuteen on laskenut. Nuorisobarometrin mukaan vain 61 % nuorista suhtautuu tulevaisuuteen positiivisesti tai erittäin positiivisesti. Mikä tuo epäluottamusta tulevaisuuteen? Maailmanpolitiikka, sodat, heikko taloudellinen tilanne, työttömyys, ilmastonmuutos – aika paljon asioita, jotka kaikki vaikuttavat nuorten elämään. Opinto-ohjaajana ajattelen, että oma roolini on luoda nuorille uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että elämä kantaa.

Ohjausalan ammattilaisten osaamiskuvauksista nousee esiin ohjaajan kyky tunnistaa koulutuksen, työelämän ja yhteiskunnan välisiä ilmiöitä, suhteita, trendejä ja muutoksia sekä hyödyntää työssään tulevaisuutta koskevaa ennakointitietoa. Ohjauksen tavoitteena on myös edistää kestävää, yhdenvertaista, oikeudenmukaista ja monimuotoista yhteiskuntaa. Suomessa usein puhutaan siitä, että koulutuksemme on tasa-arvoista, mutta välillä on hyvä pysähtyä miettimään ohjaavatko omat arvomme sitä, miten keskustelemme nuorten kanssa tulevaisuuden urasuunnitelmista tai koulutusvalinnoista. Pysähdymmekö aidosti kohtaamaan ja kuulemaan nuoren tulevaisuuden toiveineen? Rohkaisemmeko tekemään valtavirrasta tai perinteistä poikkeavia uravalintoja ja ennen kaikkea vahvistammeko nuorten uskoa omiin mahdollisuuksiinsa?

Luonto on aina ollut minulle tärkeä. Jos voisin valita, asuisin keskellä metsää tai tunturin juuressa. Sinne hakeudun, kun minua ahdistaa, surettaa tai tarvitsen tilaa ajatella. Luonnossa olen myös onnellisimmillani. Kuuntelin äskettäin Anssi Jokirannan, Pekka Juntin, Anna Ruohosen ja Jenni Räinän kirjoittaman kirjan ”Metsä meidän jälkeemme”, minkä jälkeen koin suurta ilmastoahdistusta. Olin kuvitellut, että Suomessa metsä voi hyvin, mutta kirjan kuuntelemisen jälkeen aloin kiinnittää huomiota talousmetsiin ja etsin katseellani merkkejä vanhoista metsistä. Koen tuskaa myös Itämeren tilanteesta sekä Etelä-Suomen vähälumisista talvista. Uskon, että minun elinaikanani saamme nauttia Suomen kauniista luonnosta, jonka puhtautta ja hiljaisuutta tullaan katsomaan ympäri maailmaa. Välillä koen toivottomuutta, kun mietin miten pieneltä omat ilmastotoimet tuntuvat tässä tilanteessa. Pistää miettimään, millainen on Suomen ilmasto, kasvillisuus ja luonto mahdollisten lastenlasteni aikana? Voivatko he vielä hiihtää tuntureilla ja kalastaa merellä? Kuka ja koska ratkaisee tähän liittyvät ongelmat? Ei ihme, että nuoria ahdistaa.

Ilmastoahdistuksen sijaan, ajattelen, että me opetusalan ammattilaiset, aikuiset voimme tuoda opiskelijoille näkökulmia siitä, miten vihreä siirtymä voi luoda uusia urapolkuja ja mahdollisuuksia vaikuttaa omassa työssään tai omalla toiminnallaan ilmastonmuutokseen ja ympäristöasioihin. Urasuunnittelussa voidaan auttaa opiskelijaa tunnistamaan omia arvojaan ja osaamistaan yhteiskunnallisissa ja ympäristömuutoksissa.

Jokaisen ihmisen toiminta vaikuttaa meitä ympäröivään yhteiskuntaan ja maailmaan. Kestävän opinto-ohjauksen kautta voidaan myös tunnistaa oman toiminnan merkitystä ilmastotoimissa. Toivo ei synny siitä, että ilmastonmuutoksen vakavuutta vähätellään, kielletään tai siirretään vastuuta jollekin toiselle. Ilmastotoivo rakentuu siitä, että voidaan luoda minäpystyvyyttä ja toimivuutta sekä uskoa siihen, että yksittäisellä ihmisellä ja ihmiskunnalla on vielä mahdollisuus vaikuttaa ja löytää ratkaisuja näihin isoihin ongelmiin.

Samalla periaatteella voidaan opinto-ohjauksella myös tukea nuoren tulevaisuuden uskoa muuttavaan yhteiskuntaan ja työelämään. Siihen, että jokaiselle löytyy oma polkunsa ja riittävät taidot sen toteuttamiseen. Yksittäisten opittujen taitojen sijaan, tärkeintä onkin ehkä korostaa nuoren tervettä itsetuntoa ja uskoa omiin mahdollisuuksiin. Kun hänellä on riittävät perusvalmiudet itsenäiseen elämänhallintaan ja oppimiseen, hän pystyy sopeutumaan työelämän muutoksiin. Kasvatustieteiden tohtori Marjo Katajiston mukaan vahvuusperusteinen opinto-ohjaus perustuu ajatukseen siitä, että kaikilla ihmisillä on kapasiteettia oppia uutta, kehittyä ja löytää ratkaisuja. Omien vahvuuksien tunnistaminen vahvistaa itseluottamusta, lisää motivaatiota ja sitoutumista, kehittää itsetuntemusta, parantaa vuorovaikutusta, tukee tulevaisuuden taitoja ja mahdollistaa toivon. Tällä perusteella tulevaisuuden työelämän ydintaitoja ovatkin omien vahvuuksien tunnistaminen, resilienssi ja toiveikkuus.

Kirjoittaja on Careerian vuoden 2026 vastuullisuustiimin uusi jäsen. Oma roolini on tulevan vuoden aikana kehittää Careerian kestävää opinto-ohjausta yhdessä opotiimin kanssa. Lisäksi haluaisin tuoda opiskelijoille mahdollisuuden osallistua aktiivisemmin Careerian ilmastotoimiin ja vahvistaa ilmasto- ja tulevaisuustoivoa. Koska liikun itse paljon luonnossa, ilmoittaudun toimimaan myös kaikkien careerialaisten luontomentorina. Minua saa rohkeasti kysyä kaveriksi vaikka metsäretkelle.

Sanna Laulumaa
Opinto-ohjaaja
Careeria