Vuoden alkaessa

14.1.2022

Careerian toimitusjohtaja Pasi Kankare.

Oppilaitoksen arki alkoi 10.1.2022 lähiopetuksessa. Olemme varmasti kaikki kyllästyneet jatkuvaan koronauutisointiin, joka hetkeksi jo vaimeni, mutta omikronin myötä alkoi uudelleen. Parhaillaan tilanne näyttää todella huolestuttavalta, mutta valonpilkahduksiakin on näkyvissä. Nopeasti leviävän virusmuunnoksen aiheuttamaa vakavaa sairastumista voi estää rokotteella ja taudista toipuminen on nopeampaa. Pääkaupunkiseudun kunnat ovat siirtäneet painopisteen taudin jäljittämisestä ja karanteeneista rokottamiseen ja sairaanhoitoon. Tilanne tulee varmasti eskaloitumaan lähiviikkoina, mutta yhteistyöllä ja Careerian arvoihin nojaten, selviämme tästä.

Uusimaan pääkirjoituksessa nostettiin hiljattain arjen sankareiksi koronan keskellä opintojaan suorittavat opiskelijat. Yhtä lailla nostan tähän joukkoon Careerian henkilöstön, joka ponnistelee vaikeissa olosuhteissa opiskelijoiden valmistumisen eteen. Siitä on hyvä antaa kiitos tämän vuoden osalta jo etukäteen.

Careeria on kiinnostava oppilaitos. Tiistaina 12.1. esittelimme Teamsin välityksellä oppilaitoksemme toimintaa opetusministeri Li Anderssonille. Hän antoi kiireisestä aikataulustaan meille tunnin ja vaikutti aidosti kiinnostuneelta. Jo tammikuun aikana oli tarkoitus järjestää opetus- ja kulttuuriministeriön ammatillisen koulutuksen yksikön henkilöstölle tutustumiskäynti Careeriaan, mutta tilaisuutta ei koronatilanteesta johtuen ole vielä kyetty sopimaan. Heitä kiinnostaa Careerian uusi toimintamalli ja yhdistyneen oppilaitoksen ensiaskeleet.

Careerian uuteen toimintamalliin siirtyminen edistyy. Hallitus hyväksyi vuoden 2021 viimeisessä kokouksessaan uuden johtosäännön, johon on tehty toimintamallin edellyttämiä muutoksia. Suurimmat muutokset kohdistuvat johtamismallin yksityiskohtiin, josta päätösvalta on siirretty alemmalle tasolle. Itse asiassa tavoitteena on lähteä muokkaamaan johtamisjärjestelmää kullakin tasolla yhteisesti, jolloin muutoksia on mahdollista tehdä yhteisesti sopien. Myös tiimiytymisen ja itseohjautuvuuden rakenteita lähdetään työstämään samalla periaatteella. Näen johtamisjärjestelmässä tärkeänä tekijänä Careerian arvot, jotka näyttivät erityisesti kiinnostavan opetusministeriä:

Arvostan, kuuntelen ja kunnioitan opiskelijaa, asiakasta ja työkaveria
Luotan yhteiseen osaamiseen ja onnistun muiden kanssa
Uudistun ja uudistan rohkeasti ja vastuullisesti

Yhtenäinen Careeria on tavoittelemisen arvoinen kokonaisuus. Olemme kolmen aikaisemman vuoden aikana yrittäneet ensin eriyttää markkinaehtoisen koulutuksen valtionosuuskoulutuksista, mutta laihoin tuloksin. Nyt tavoitteena on yhtenäisempi kokonaisuus ja konsernin kumpaakin yhtiötä johtaa sama toimitusjohtaja, vaikka yhtiöt toimivatkin eri Y-tunnuksilla. Tavoitteena on yhtenäiset mahdollistavat palvelut, jotka tuottavat kaikki hallintopalvelut ja voivat sitä kautta toteuttaa yhtenäisempää henkilöstöpolitiikkaa. Työehtosopimusten erilaisuus edellyttää vielä joidenkin asioiden erilaista toteutusta, mutta sille on meistä riippumattomat syyt. Näen uuden toimintamallin meille suurena mahdollisuutena palvella asiakasta entistä laadukkaammin.

Pasi Kankare
Toimitusjohtaja
Careeria Oy, CareeriaPlus Oy