Yhteishaku tulossa, avoimet ovet – virtuaalitoteutuksena

19.1.2022

Tuttu aihe eli korona paitsi, että hallitsee julkista keskustelua, aiheuttaa suuria haasteita yrittäjille. Erityisesti matkailu- ja ravintola-alaa koetellaan erilaisten rajoitusten ja sulkutoimien myötä. Teollisuudelle ja rakentamisellekin haastetta tuovat erilaisten tarvikkeiden ja komponenttien venyneet toimitusaikataulut ja kohonneet hinnat.

Vaikeuksista huolimatta talous on lähtenyt toipumaan ja maailmantalous kasvaa ennusteiden mukaan tänä vuonna nopeasti. Kasvun, ja joissakin tapauksissa toimintaa jopa rajoittavana tekijänä on osaavan työvoiman puute. Ammatillisena oppilaitoksena teemme oman osamme, koulutamme perusvalmiudet omaavia tekijöitä työmarkkinoiden tarpeisiin.

Nythän olemme taas yhteishaun kynnyksellä. Perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin haetaan uudessa yhteishaussa 22.2.–22.3.2022. Yhteishakuun liittyen lähiseudun perusopetuksen päättävillä on ollut mahdollisuus käydä toimipisteissä tutustumassa eri alojen koulutukseen ja opetusympäristöihin. Tuleville alanvalitsijoille näillä käynneillä on varmasti ollut merkitystä. Ammatilliset opettajat ovat esitelleet opetusympäristöjä ja kertoneet opetuksesta yleisesti ja joskus on työsalissa myös yrityselämän edustaja ollut kertomassa alasta ja vastaillut kysymyksiin. Oppilaitoksena olemme panostaneet näihin esittelyihin. Mitä enemmän hakijat saavat tietoa ja pääsevät itse tutustumaan, sitä todennäköisemmin se oma ala löytyy. Kun kokee opiskelevansa omalla alallaan niin opinnot todennäköisemmin etenevät suunnitelman mukaisesti, jolloin myös opettajien työ helpottuu. Ellei opinnot etene, niin tietysti järjestetään erilaisia tukitoimia, joilla autetaan opiskelijaa pysymään opinnoissa kiinni.

Jouduimme kuitenkin, jo toisena vuotena peräkkäin perumaan nämä vierailut. Esittelyt hoidetaan virtuaalisesti eli Careeriassa järjestetään avoimet ovet virtuaalitoteutuksena 25.1.–26.1.2022. Vaikka nyt ei paikan päälle toimipisteeseen pääsekään, niin virtuaalisesti esitellään alojen koulutusta ja opetusympäristöjä. Varmasti näinkin toimien hakijoille pystytään antamaan alanvalinnan tueksi tarpeellista lisätietoa.

Careerian arvoihin kuuluu arvostus, kuuntelu ja kunnioitus, luottamus yhteiseen osaamiseen sekä rohkea ja vastuullinen uudistaminen. Arjessa kuuntelemme ja keskustelemme, kunnioitamme toisiamme, opiskelijaa, asiakasta ja työkaveria. Uudistuaksemme meidän pitää luottaa yhteiseen osaamiseen ja olla valmiit rohkeisiinkin uudistuksiin, sanontaa hiukan mukaillen – pyörivä Careeria ei sammaloidu.

Kuvassa blogin kirjoittaja, koulutuspäällikkö Kalle Vesa.

Kalle Vesa
Koulutuspäällikkö
Tekniikka ja sähköiset palvelut
Careeria

Tietoa Careerian yhteishausta: Yhteishaku 2022