Lähihoitajasta hammashoitajaksi – Satu ohjeistaa hampaiden pesuun vaikka räpäten

20.10.2023

Nainen luokan edessä puhumassa, valkokankaalle on heijastettu suun terveyteen liittyvä räppi.

Satu Siltala suorittaa Careeriassa suunhoidon osaamisalan opintoja. Hän valmistui vuonna 2018 lähihoitajaksi ja lähti vuoden 2023 alussa mukaan Careerian ensimmäiseen suunhoidon osaamisalan koulutukseen valmistuakseen hammashoitajaksi. Vuoden 2024 alussa starttaa jo toinen koulutusryhmä, johon on haku parhaillaan käynnissä 15.11.2023 saakka. Kyselimme Satu Siltalalta hänen kokemuksistaan suunhoidon osaamisalan opinnoista sekä tulevaisuuden suunnitelmista.

Minkälainen opiskelutausta sinulla on?

Olen valmistunut Careerian edeltäjästä aikanaan jo 1990-luvulla oppisopimuksella kahvilamyyjäksi. 2000-luvun alkupuolella valmistuin yhtä aikaa tyttäreni kanssa merkonomiksi ja vuonna 2018 lähihoitajaksi. Nyt suoritan suunhoidon osaamisalan opintoja. Opiskelupaikkana Careeria on minulle tuttu ja turvallinen. On aina, kuin kotiin tulisi.

Mikä sai sinut aloittamaan suunhoidon osaamisalan opinnot?

Näin sattumalta Uusimaassa ilmoituksen, että tällainen koulutus alkaa vuoden 2023 alussa Porvoossa. Se oli sattuma tai kohtalo tai satumainen yhteensattuma. Tein tuolloin vuorotyötä lähihoitajana ja suunhoito kuulosti mielenkiintoiselta. Hain mukaan ja olin vähän jo asian unohtanutkin, kun sain kutsun soveltuvuuskokeisiin. Ne pelottivat etukäteen hieman, mutta eivät sitten olleetkaan ollenkaan pahat.

Olin todella iloinen, kun sain tiedon, että minut oli hyväksytty koulutukseen. Olin tuolloin juuri jonkin aikaa työttömänä enkä saanut aikuiskoulutustukea, mutta aloitin kuitenkin opinnot KELAn opintotuella. Opiskelin ensin kevään koulutussopimuksella. Sitten sain kesätöitä omalta alaltani Näsin hammashoitolasta ja tämä johti edelleen siihen, että sain sieltä myös oppisopimuspaikan. Nyt minulla on siis oppisopimus Näsin hammashoitolassa ja valmistun hammashoitajaksi joulukuussa 2023.

Millaista opiskelu on ollut? Tuleeko sinulle mieleen jotain erityistä matkan varrelta?

Kävimme pitämässä Keskuskoululla ala-asteen kakkosluokkalaisille luennon hampaiden pesusta ja suun terveyden edistämisestä. Tein ohjeistuksen räpin muotoon ja se oli menestys. Olen jakanut tuota tekemääni räppiä myös opiskelijakollegoilleni, joista yksi kollega käänsi sen myös englanniksi. Räppi on kuultu myös radiossa. Tein jo lähihoitajaopintojenikin aikana räpin käsienpesusta.

Satun räppi hampaiden pesusta:

Ethän päästä plakkia suuhun
lähetä se hampaita harjaamalla kuuhun.

Pese hampaat yltä alta
poskihampaat myöskin malta.
Puhtaat hampaat paras juttu
onhan tää just sunkin juttu?

Hampaan harjaus aamuin illoin
takaa sulle varmaan silloin
kauniin hymyn, hyvän mielen
myöskin ehkä terveen kielen.

Janoon juo sä puhdast vettä
silloin huomaat varmaan että
hampaat tykkää hyvää silloin
kun muistat pestä aamuin illoin.

Millaista opiskelu on? Mikä on ollut hyvää tai parasta?

Innostavat opettajat ja ihanat opiskelutoverit. Ryhmässämme oli heti välitön ilmapiiri. Meitä aloitti ryhmässä 16, useasta eri kulttuuritaustasta. Ryhmädynamiikkamme on mahtava. Kaikki auttavat toinen toisiaan. Olemme kuin oma pieni perhe.

Onko joku asia yllättänyt suunhoidon osaamisalan opinnoissa?

Ensin pelotti se, että on niin paljon asioita, jotka pitää muistaa: eri instrumentit ja aineet jne. Alkuun oli tiedon osalta päässä kaaos, mutta nyt kaikki on alkanut loksahtaa paikoilleen ja ymmärrän asiat. Se on myös auttanut, kun on saanut näyttöjä tehtyä.

Oli ihanaa, kun kävimme sairaalassa tutustumassa välinehuoltoon. Sieltä sai ideoita myös omaan hammashoidon välinehuoltoon. Helpottaa työtä, kun ymmärtää koko ketjun.

Lisäksi harjoittelulauantait Näsin hammashoitolassa ovat olleet ihania. Olemme opiskelutovereiden kanssa tehneet toisillemme hoitoja, tutustuneet aseptiikkaan ja välineisiin. Olemme käyneet ylipäätään läpi huonetta ja sitä, mitä kaikkea siellä on ja mitä kaikkea pitää tehdä. Koko hammashoidon prosessiin, joka pitää sisällään huoneen avauksen, potilasvaihdon ja huoneen sulkemisen, liittyy omat huomioitavat asiansa.

Entä onko jokin ollut haastavaa tai vaikeaa?

Haastavaa on ollut matriisinauhan laittaminen oikein kiristäjään – ja on edelleen. Mutta minulla on työyhteisössäni aivan ihanat hammaslääkärit, hoitajakollegat, siistijät ja koko henkilökunta. Kaikilta voi tarvittaessa kysyä ja kaikki auttavat. Olen pakahtua onnesta, kun saan olla Näsin hammashoitolassa töissä. Voin siellä hyvin.

Millaista on opiskella, kun työelämässä oppiminen kulkee teoriaopintojen rinnalla?

En voisi itse opiskella millään muulla tavalla. Oppisopimuskoulutus on ihan huippu. Opin henkilökohtaisesti paljon enemmän, kun teen itse, kuin niin, että luen. Tietokoneet ahdistavat minua.

Oletko pystynyt hyödyntämään aiempaa osaamistasi tai työkokemustasi nyt hammashoidon parissa?

Totta kai, esimerkiksi kokemustani ihmiskohtaamisista ja vanhusten kanssa olemisesta. Minut hyvin tuntevat ystäväni ihmettelevät, miten voin olla töissä hammashoitolassa, jossa pitää olla hiljaa. Mutta minä höpötänkin silloin, kun haen potilasta ja laitan hänelle ajolasit päähän. Se laukaisee monelta potilaalta pelon, jos hän on ollut vaikka pelkopotilas. Olen saanut toiminnastani paljon hyvää palautetta.

Ja yhden hammaslääkärin kanssa kuunnellaan radiosta aina musiikkia. Suunnittelemme leikkimielisesti tulevaisuuden hammashoitolaa, jossa olisi odotustilassa karaoke. Minulla on työpaikassani kaikkien kanssa hyvä vuorovaikutus ja myös lukutaitoa siitä, milloin on hyvä olla hiljaa.

Saan työssäni käyttää myös kielitaitoani ja puhua ruotsia ja englantia.

Mitkä ovat suunnitelmasi valmistumisen jälkeen? Mihin tähtäät?

Tavoitteenani on vakituinen ja hyvä työpaikka mukavassa työyhteisössä hammashoidon parissa.

Kenelle voisit suositella suunhoidon osaamisalan opintoja? Terveisesi hänelle?

Suunhoidon alalle kaivattaisiin lisää miehiä. Potilaiden kannalta olisi hyvä, että on sekä että, ja tämä ala sopii niin miehille kuin naisille. Hammashoito kunta-alalla on pääasiassa päivätyötä, jolloin illat ja viikonloput ovat vapaat. Yksityisellä puolella on myös kaksivuorotyötä. Työajat oli itselleni yksi kriteeri suuntautuessani suunhoitoon.

Koulutukseen ja alalle hakijoille voin sanoa, että tämä on hieno työ, hakekaa ihmeessä. Mukana on hyvä olla roppakaupalla intoa ja positiivinen asenne. Tämä työ on myös todella monipuolista. Itse olen päässyt näkemään työtä vähän joka puolelta: perushammashoito, sujuva suuklinikka, kirurgia, palvelutaloissa kiertäminen, lasten hammastarkastukset ja juurihoito.

Terveisesi Careerialle?

Careeria on turvallinen oppimisympäristö, jossa viihtyy hyvin. Sanoinkin jo omalta osaltani, että on, kuin kotiin tulisi. Kiitos! Satumaisen pirtsakat terveiset kaikille Careeriaan!

Kiitos Satu Siltala haastattelusta!

Lisää tietoa suunhoidon osaamisalan koulutuksesta: https://careeria.fi/koulutus/sosiaali-ja-terveysalan-perustutkinto-lahihoitaja-suunhoidon-osaamisala-2/