Levyseppähitsaaja harjoittelujaksolla Norjassa

29.3.2022

Levyseppähitsaaja hitsaamassa metallia

Careeriassa on mahdollista suorittaa harjoittelujakso monenlaisissa työympäristöissä, vaikkapa ulkomailla saakka. Levyseppähitsaajaksi opiskeleva Leevi matkusti Norjan Bergeniin suorittamaan kuuden viikon pituiseen harjoittelujaksonsa metallialan yritykseen nimeltä K. LerØy.

Leevi löysi harjoittelupaikkansa Careerian ja Vestland Fylkeskommunen avulla.
– Olen ollut töissä jo aikaisemmin Suomessa, mutta harjoittelun aikana pääsin ensimmäisen kerran tekemään töitä isommassa metallialan yrityksessä, Leevi kertoo.

Leevi kuvailee Norjan työkulttuuria melko samanlaiseksi kuin Suomessa, ja noin viikon K. LerØylla työskenneltyään hän tunsikin olevansa kuin kala vedessä.
– Harjoitteluni aikana opin myös runsaasti alaan liittyvää ammattisanastoa englanniksi, opin käyttämään uusia koneita ja ammattitaitoni kehittyi huikeasti, hän sanoo.

Leevi suosittelee harjoittelujaksoa ulkomailla kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kokemaan jotain uutta.

Katso video Leevin matkasta alta.

Lue lisää kone- ja tuotantotekniikan perustutkinnosta