Rekrykoulutuksella uusi ura – Sidaliasta tuli hoiva-avustaja

20.1.2022

Nainen istuu rantalaiturilla aurinkolasit päässä.

Sidalia Parkkarilla on takanaan pitkä tarjoilijan ura. Jouduttuaan koronan seurauksena työttömäksi, hän ei jäänyt lepäämään laakereillaan.

Sidalia pääsi Careerian rekrykoulutuksen avulla takaisin työelämään.
Uusi ura urkeni Attendolla. Rekrykoulutuksen ja harjoittelujakson jälkeen hän sai Attendosta oppisopimuspaikan ja opiskeli Careeriassa hoiva-avustajaksi. Sidalian sanoilla: ”Nyt on voittajafiilis”.

Rekrykoulutuksella ravintola-alalta hoitoalalle 

Sidalia Parkkarilla on 15 vuoden kokemus ravintola-alalta. Työskenneltyään 10 vuotta vakituisella paikalla tarjoilijana hän jäi koronan alalle aiheuttamien vaikeuksien vuoksi työttömäksi. Sidalia alkoi heti aktiivisesti etsiä vaihtoehtoja uuden suunnan löytymiseksi, jolloin eteen sattui ilmoitus Careerian rekrykoulutuksesta.
– Löysin rekrykoulutuksen selaillessani nettiä ja päätin kokeilla onneani ja hakea mukaan. Sitten yhtenä perjantaina puhelimeeni tuli tekstiviestillä kutsu haastatteluun Careeriaan, Sidalia kertoo iloisena. 

Haastattelussa oli mukana kolme yritystä, joista keskustelut Attendon kanssa tarjosivat parhaan ratkaisun ja yhteistyömahdollisuuden. Sidalia tuli valituksi ja rekrytointikoulutus alkoi alkuvuodesta 2021. Hoitoala ja Attendo työpaikkana saa häneltä kiitosta.
– Attendon edustaja oli todella kannustava. Työ tuntui hyvältä ja kiinnostavalta. Sainkin Attendosta sitten harjoittelupaikan ja harjoittelujakson päätyttyä minut valittiin vielä Attendoon jatkamaan. Minulla on työpaikastani ja sen esimiestyöstä erinomaiset kokemukset. Kaikki luvattu on tehty ja pyydetyt asiat järjestyvät, Sidalia kertoo. 

Sidalia on tyytyväinen myös Careeriassa saamaansa ohjaukseen.
– Ennen harjoittelua toteutettu Careerian teoriakoulutus oli vaativa, koska ala oli minulle entuudestaan vieras. Oikeastaan ravintola-ala ja hoitoala ovat kuitenkin aika lähellä toisiaan, sillä kummassakin ollaan tekemisissä ihmisten kanssa. Teoriaosuudella piti kuunnella opettajia tarkkaan ja noudattaa heidän ohjeitaan. Ajattelin kuitenkin, että täytyy mennä eteenpäin ja saada töitä, ja tämä rekrykoulutusmahdollisuus oli minulle juuri sopiva. Tavoitteenani oli näyttää, että opin. Minulla oli todella hyvä opettaja, joka selitti kaiken perusteellisesti. Jos soitin, niin minulle soitettiin aina takaisin ja sain vastaukset kysymyksiini. Nyt on voittajafiilis. Olen kiitollinen kaikesta siitä, mitä on tapahtunut, Sidalia kiittelee. 

Sidalia opiskeli hoiva-avustajaksi oppisopimuksella

Sidalia suoriutui harjoittelujaksostaan erinomaisesti. Jo ennen harjoittelun loppua hänen esimiehensä Attendolla kutsui Sidalian keskustelemaan ja tarjosi lisäkouluttautumista. Sidalia suorittikin hoiva-avustajan koulutuksen Careeriassa oppisopimuksella työpaikkanaan Attendo.
– Sain tutkintotodistuksen lokakuussa 2021, ja nyt minulla on Attendossa vakituinen työpaikka, Sidalia hehkuttaa. 

”Kannattaa näyttää mitä osaa ja mennä sillä eteenpäin”

Sidalia on malliesimerkki periksiantamattomuudesta ja ihmisestä, joka haluaa mennä elämässään eteenpäin.
– Olen tyytyväinen, että hakeuduin rekrykoulutukseen. Näytin, että opiskelen siksi, että haluan oppia ja tehdä työni hyvin. Suosittelen muillekin, että kannattaa näyttää mitä osaa ja mennä sillä eteenpäin, Sidalia neuvoo.
– Myös ilmapiiri työpaikalla on tärkeä. Ihmiset ovat erilaisia, mutta kaikkien kanssa pitää osata toimia. Muille maahanmuuttajille annan vielä ohjeen, että älkää pelätkö puutteellista kielitaitoa. Puhukaa vaan rohkeasti ja näyttäkää työllänne, että osaatte. Kielitaito paranee sitten työn tekemisen myötä, Sidalia jatkaa. 

Sidalian positiivisella asenteella ja suhtautumisella työhön on suuri merkitys hänen saavutuksiinsa. Hän viihtyy työssään Attendon Jokikartanon hoivakodissa, mikä myös näkyy.
– Vaati päättäväisyyttä viedä uudet opinnot ja työharjoittelu läpi ja saada vakituinen työpaikka. Sain suorituksistani hyviä numeroita ja ohjaajaltani niin hyvää palautetta, että tuli ihan kyyneleet silmiin. Nyt uskallan sanoa, että olen hyvä työssäni. Hoivakodin asukkaat rakastavat minua. He tulevat moikkaamaan, kun kuulevat ääneni, Sidalia iloitsee.
– Pitää suhtautua asioihin positiivisesti, uskoa itseensä ja päättää: ”Minä onnistun”, hän neuvoo myös muita lopuksi.

Kiitos Sidalia ja menestystä työhön hoivakodissa!