Careerian opiskelijat mukana Jukolan viestin järjestelyissä

14.6.2023

Nainen polvillaan lattialla maalaamassa isoa maisemateosta.

Careerian opiskelijat ovat monipuolisesti mukana Porvoossa 17.–18.6.2023 Epoon kylässä toteutettavan Jukolan ja Venlojen viestin järjestelyissä. Careerian opiskelijoiden tehtävälistalla tapahtumassa on mm. lapsille suunnattuja aktiviteetteja, opastusta ja ohjausta, jalkojenhoitoa ja viestintää sekä tietoliikenneverkkoasennuksissa avustaminen. Lisäksi tapahtuman päälavan taideteos on Careerian pintakäsittelyalan opiskelijan käsialaa.

Jukolan päälavan taideteos on Careerian opiskelijan taidonnäyte

Päälavan taideteos on keväällä 2023 pintakäsittelyalan perustutkintoon Careeriasta valmistuneen Laura Emilia Lindgrenin käsialaa. Kun opettaja Tanja Holmberg kysyi opiskelijansa mielenkiintoa lähteä mukaan Jukolan projektiin, Laura Emilia Lindgren tarttui tilaisuuteen. Nyt Jukolan päälavalle valmistuu hänen tähän asti suurin teos. Työ, jossa yhdistyy Jukola ja Porvoo, julkaistaan Jukolan avajaisissa.
– Kun opettaja Tanja Holmberg kysyi minua projektiin, innostuin heti asiasta. En ole aiemmin tehnyt mitään näin kookasta maalausta, joten uusi haaste innosti ja kiinnosti. Jukolan viestin puolesta aiheeksi annettiin Porvoon ranta-aitat alaotsikolla “Jukolan viesti Porvoossa”. Viestitapahtuma on järjestetty Aleksis Kiven kunniaksi, ja tausta-aineistoa lukiessa minulla kaikui päässä Aleksis Kiven runot “Terve, metsä, terve vuori” sekä “Makeasti oravainen”, jotka ovat minulle tuttuja lauluja lapsuudesta, sekä tietysti Seitsemän veljeksen tarina. Tästä minulla heräsi mielikuva perinteisestä, kansallisromanttisesta teoksesta, johon on pyydetyn aiheen lisäksi kuvattu suomalaista (ja tässä tapauksessa tietysti porvoolaista) luontoa. Teoksen maalaaminen oli melkoinen matka. Kokonaisuutena koin koko teoksen prosessin todella antoisana ja mielenkiintoisena. Nautin joka hetkestä. Olen syvästi kiitollinen Careerialle ja Jukolan viestille tästä upeasta mahdollisuudesta toteuttaa tällainen teos, Laura Emilia Lindgren kuvaa Jukolan päälavan taideteoksen syntyprosessia.
– Jukolan lavasteiden maalaus on ollut hieno ja haastava projekti, josta olemme olleet Lauran kanssa molemmat innoissamme. Laura on ollut työssään hyvin itsenäinen ja hoitanut sitä ammattimaisella otteella. Lauran ohjaaminen on painottunut omalta osaltani pitkälti henkisen tuen jakamiseen ja toki käytännön järjestelyihin työn onnistumiseksi. Opettajana olen saanut nauttia opiskelijani taitavasta ja omistautuneesta otteesta työhönsä, Lauran opettaja Tanja Holmberg kehuu opiskelijaansa.

Careerian opiskelijat monipuolisesti mukana Jukolan järjestelyissä

Careerian opiskelijan toimesta Jukolan päälavalle tulevan teoksen lisäksi Careerian opiskelijat ohjaavat tapahtuman aikana lapsille suunnattuja aktiviteetteja, avustavat kisa-alueen tietoliikenneverkkoasennuksissa, opastavat kisabusseissa Jukolan viestiin tulevia, tarjoavat pienimuotoista jalkojenhoitoa ja ovat mukana erilaissa viestintä- ja asiakaspalvelutehtävissä.

Careerian opiskelijat Jukolan viestissä:

  • Jukolan päälavan teos on pintakäsittelyalan perustutkinnon opiskelijan käsialaa.
  • Sosiaali- ja terveysalan lähihoitajaopiskelijat ylläpitävät Epoon kylän päiväkodin pihalla Lastenmaailmaa, joka tarjoaa lapsille erilaisia aktiviteetteja, mm. keppihevosradan, kasvomaalausta ja pehmoeläinsairaalan.
  • Matkailualan opiskelijat ohjaavat ihmisiä linja-autoihin Porvoon torilla ja hoitavat bussiopastuksia.
  • Ravintola- ja cateringalan opiskelijat ovat mukana Jukolan viestin ja Smakun yhteisen VIP-alueen toteutuksessa.
  • Jalkojenhoitajaopiskelijat suorittavat kisa-alueella paikan päällä jalkojen rasvausta ja kinesioteippauksia.
  • Tieto- ja viestintätekniikan opiskelijat avustavat tietoliikenneverkkoasennuksissa Jukolan kisa-alueella.
  • Markkinointiviestinnän opiskelijan tehtävälistalla on tapahtumaan liittyvää viestintää.

Lisäksi Careeria järjesti järjestyksenvalvojakoulutuksia talkooväelle, joka on Jukolassa järjestyksenvalvontatehtävissä.

Careerian opiskelijat ovat arvokas lisä Jukolan ja Venlojen viestin järjestelyissä ja pääsevät edistämään opintojaan erilaisessa ja ainutlaatuisessa työympäristössä.

Jukolan viesti Porvoo 2023: https://jukola.com/2023/