Hiusalan opiskelijat järjestivät elokuvateemaisen näytöksen osana opintojaan

12.4.2023

Careerian hiusalan opiskelijat järjestivät maaliskuussa näyttävän elokuvahahmoja vilisevän hiusnäytöksen osana opintojaan.

Näytös toimi toisen vuoden opiskelijoiden näyttötyönä, osana “Myynti- ja asiakaslähtöinen palvelu hius- ja kauneudenhoitoalalla” –tutkinnon osaa. Tutkinnon osan vastuuopettajana toimi Careerian hiusalan ammattiopettaja Satu Merimaa.

Tutkinnon osaan kuuluu pääosin Careerian harjoitusparturi-kampaamossa tapahtuvaa asiakaspalvelua ja tuotemyyntiä. Lisäksi opiskelijan täytyy näyttötyönä järjestää asiakastilaisuus, joka voidaan toteuttaa joko yksin, parityönä tai ryhmänä. Opettajansa innostamana opiskelijat päätyivät toteuttamaan yhteisenä näyttötyönä hiusnäytöksen, jonka teemaksi valikoitui elokuvahahmot.

“Näytöksen toteutuksessa kantavana ajatuksena oli nollabudjetti ja kestävä kehitys, joten vaatteissa ja hiuskoristeissa hyödynnettiin kierrätystä ja lainaamista”, opintoja ohjannut Satu Merimaa kertoo näytöksen järjestelyistä.

Kuva: Kari Jurvanen.

Yhteistyöllä syntynyt näytös oli antoisa oppimiskokemus

Näytöksen kulisseissa tehtiin monenlaista yhteistyötä:

“Toisen vuoden hiusalan opiskelijat toteuttivat näytöksen, ja malleiksi saatiin ensimmäisen vuoden hiusalan opiskelijoita”, Satu kertoo.

Opiskelijoilla ei ollut kokemusta vielä ehostusopinnoista, joten Satu pyysi apuun opettaja Laura Eskolan Careerian toisesta koulutusyksiköstä. Laura on yhdeltä koulutukseltaan teatterimaskeeraaja, minkä lisäksi hän on myös opettanut teatterimaskeerausta. Laura tutustutti opiskelijat teatterimaskeerauksen saloihin.

Satu ja Laura kehuvat opiskelijoiden panostusta ja heittäytymistä projektiin:

“Oppimiskokemuksena tämä oli todella antoisa ja olimme kaikki tyytyväisiä lopputulokseen. Opiskelijat innostuivat näytöksen järjestämisestä ja myös näytöksen mallit sopivat rooleihinsa loistavasti. Jännitykseltä ei säästytty, kun kaksi mallia sairastui juuri ennen näytöstä, mutta onneksi toisen vuoden opiskelijoista saatiin viime hetkellä korvaavat mallit. Loistavaa toimintaa ja heittäytymistä ihan kaikilta!”

“Pisteenä iin päälle saimme vielä muistoksi upeat valokuvat, kun Kari Jurvanen ikuisti kamerallaan hahmot ja valmistautumistamme”, Satu kehuu.

Kaikki uutisen valokuvat on ottanut Kari Jurvanen. Näytöksen hahmoina nähtiin Tähkäpää, Avatar, Pahatar, Jokeri & Harley sekä Saksikäsi ”Edward”.

Lue lisää kampaaja-parturin opinnoista Careeriassa: Hius- ja kauneudenhoitoalan perustutkinto, kampaaja, parturi.

Kuvat: Kari Jurvanen.
Kuvat: Kari Jurvanen.
Kuvat: Kari Jurvanen.