Aloita korkeakouluopinnot jo ammatillisten opintojesi aikana ja varmista sujuva siirtyminen alasi jatko-opintoihin ammattikorkeakoulussa.
Sinulla on mahdollisuus aloittaa korkeakouluopinnot jo opiskellessasi Careeriassa. Ammatilliset väyläopinnot ovat omaan alaasi liittyviä ammattikorkeakoulujen tarjoamia opintoja. Ammatilliset väyläopinnot ovat opiskelijalle maksuttomia.
Ammatillisten väyläopintojen laajuus, suoritustapa ja ajoitus vaihtelevat riippuen korkeakoulusta ja tutkinnosta. Tarkempaa tietoa oman alasi väyläopinnoista saat opinto-ohjaajaltasi. Korkeakoulujen väyläopintojen täytyy valmistua ammatillisen tutkinnon opintoaikana, aloita siis niiden suunnittelu hyvissä ajoin yhdessä opinto-ohjaajasi kanssa.
Korkeakouluopinnot suunnitellaan aina osaksi henkilökohtaista osaamisen kehittämissuunnitelmaa (HOKS) ja ne sisällytetään osaksi ammatillista tutkintoa opiskelijan HOKSissa sovitulla tavalla.
Kun ammatillinen tutkintosi ja ammatilliset väyläopinnot ovat valmiit, sinulla on mahdollisuus hakeutua jatkamaan samoja opintoja tutkinto-opiskelijana erillisen väylähaun kautta, eli ilman todistusvalintaa tai pääsykoetta.
Lisätietoa ammatillisista väyläopinnoista saat omalta opinto-ohjaajaltasi.
Ajoneuvoalan perustutkintoMetropolia: Ajoneuvo- ja konetekniikka (30 op)
Elintarvikealan perustutkintoHamk: Insinööri, bio- ja elintarviketekniikka (30 op)Xamk: Restonomi (20 op)
Kone- ja tuotantotekniikan perustutkintoHamk: Insinööri, konetekniikka (30 op)Metropolia: Insinööri, ajoneuvo- ja konetekniikka (30 op)Xamk: Insinööri, energiatekniikka (20 op)
Liiketoiminnan perustutkinto (Grundexamen i affärsverksamhet)Arcada: Smidiga örvergånger (15 op)Laurea: Tradenomi (TULOSSA)Metropolia: Tradenomi (30 op)Xamk: Tradenomi (20 op)
Logistiikan perustutkintoXamk: Insinööri/tradenomi, logistiikka (20 op)
Matkailualan perustutkintoHaaga-Helia: RestonomiLaurea: Restonomi (20 op)Xamk: Restonomi (20 op)
Media-alan ja kuvallisen ilmaisun perustutkintoXamk: Insinööri, peliteknologia tai pelikehittäminen (20 op)
Prosessiteollisuuden perustutkintoMetropolia: Insinööri, bio- ja kemiantekniikka (30 op)Metropolia: Insinööri, energia- ja ympäristötekniikka (30 op)Xamk: Insinööri, energiatekniikka (20 op)
Rakennusalan perustutkintoHamk: Rakennusmestari (30 op)Metropolia: Rakennusalan työnjohto, talonrakennus ja infrarakentaminen (15 op)
Ravintola- ja catering-alan perustutkintoLaurea: Restonomi (20 op)Xamk: Restonomi (20 op)
Sosiaali- ja terveysalan perustutkintoLaurea: Sairaanhoitaja (20 op)Laurea: Sosionomi (20 op)Metropolia: Sairaanhoitaja (30 op)Metropolia: Sosionomi (30 op)Xamk: Fysioterapeutti (20 op)Xamk: Sairaanhoitaja (20 op)Xamk: Sosionomi (20 op)Xamk: Yhteisöpedagogi (20 op)
Sähkö- ja automaatioalan perustutkintoHamk: Insinööri, sähkö- ja automaatiotekniikka (30 op)Metropolia: Insinööri, sähkö- ja automaatiotekniikka (30 op)Xamk: Insinööri, sähkö- ja automaatiotekniikka (20 op)
Talotekniikan perustutkintoHamk: Insinööri, rakennus- ja yhdyskuntatekniikka Metropolia: Insinööri, talotekniikka (15 op)Metropolia: Rakennusalan työnjohto, LVI (15 op)Xamk: Insinööri, talotekniikka (LVI) (20 op)
Tieto- ja viestintätekniikan perustutkintoHamk: Insinööri, tieto- ja viestintätekniikka, tietojenkäsittely (30 op)Hamk: Insinööri, tieto- ja viestintätekniikka, kiertotalous (30 op)Metropolia: Insinööri, tieto- ja viestintätekniikka (päiväopinnot) (60 op)Xamk: Insinööri, kyberturvallisuus, ohjelmistotekniikka, peliohjelmointi tai peliteknologia (21 op)
Määrittelemätön tai useampi tutkinto, joista voi hakeutuaLaurea: Turvallisuus ja riskien hallinta (20 op) | Soveltuu kaikille tutkinnosta riippumatta.Hamk: Insinööri, liikenneala (30 op) | Soveltuu esimerkiksi liiketoiminnan, logistiikan, sähkö- ja automaatioalan sekä tieto- ja viestintätekniikan opiskelijoille.