Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (Jotpa) tukee työikäisten osaamisen kehittämistä rahoittamalla maksuttomia, tutkintoa lyhyempiä koulutuksia, jotka vastaavat muuttuvan työelämän tarpeisiin.
Koulutukset painottuvat kieli- ja ammatillisiin taitoihin ja toteutetaan joustavasti työn ohessa. Koulutukset ovat ilmaisia työnantajalle ja työntekijälle.
Hankkeen kohderyhmä:
Careerian Taitavat ja osaavat avustajat -hankkeen koulutus on tarkoitettu satunnaisesti tai osa-aikaisesti työskenteleville kotipalvelutyöntekijöille ja henkilökohtaisille avustajille, joilla ei ole alan tutkintoa tai riittävää suomen kielen taitoa. Tavoitteena on lisäkouluttaa ja monipuolistaa heidän osaamistaan, jotta he voivat toimia ammattitaitoisemmin asiakkaiden kodeissa.
Kohderyhmään kuuluvat myös:
Koulutus tukee eettistä ja turvallista toimintaa arjen avustamistyössä. Sisällöt pohjautuvat sosiaali- ja terveysalan sekä puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan tutkinnon osiin sekä niiden pienempiin osaamiskokonaisuuksiin.
Koulutus tapahtuu lähi,- verkko- ja monimuoto-opetuksena ja siihen voi osallistua koko Suomen alueelta.
Hankkeen tavoite:
Koulutuksen tavoitteena on parantaa osallistujien työllistymismahdollisuuksia vahvistamalla suomen kielen taitoa, asiakastyön valmiuksia ja yrittäjyysosaamista. Lisäksi kehitetään hygienia- ja ensiapuosaamista, työelämävalmiuksia, vuorovaikutus- ja digitaitoja. Oppimaan oppimisen tukeminen on keskeinen osa koulutusta, jotta osallistujat voivat siirtyä laajempiin ja vaativampiin työtehtäviin.
Hankeaika:15.5.2025-31.10.2026
Hanketta rahoittaa:Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus (JOTPA)Lisätietoa JOTPA-hankkeista JOTPAN verkkosivuilla.
Asiantuntija
040 672 1835
Minna.Perokorpi-Sulin@careeria.fi
Laatu, kehittäminen ja vastuullisuus
Aleksanterinkatu 20, Porvoo